HUOM!
Keskustelufoorumi ei korvaa lääkäriapua! Kaikki viestit ovat vain käyttäjien omia mielipiteitä. Muutokset hoitosuunnitelmaan on tehtävä aina oman lääkärin kanssa!
Kriisitilanteessa soita Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelimeen 010 195 202 (päivystää arkisin klo 9.00-07.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00-07.00).

Skitsofrenia

Skitsofrenia, skitsotyyppinen häiriö, harhaluuloisuushäiriö ja skitsoaffektiivinen häiriö.
Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Su 11 Helmi 2018, 18:52

Onko täälä muita skitsofreenikkoja ku minä? Joka en sitä myönnä en kiellä, mä yritän olla niinku ei mitään olisikkaan vaikka hajottaa ja on hajanainen olo eikä pää pysy kasassa. Mä halusin eroon pakkoseurannasta joten vaihdoin yksityiselle puolelle, siellä tarttee käydä ehkä niinku jotain 4 kertaa vuodessa ja silleen, ei niinku ennen piti käydä joka kuukausi jossain mielenterveyskeskuksessa juttelees hoitajien kanssa jotka kyseli niinku poliisikuulusteluissa et ootko nyt käyny lenkillä ja pessy pyykkiä ja tavannu kaveria. Ja mä sanoin että joo joo vaikka mun aloitekyky asioiden suhteen on huonompi ku ennen. Sitten ne kysyi et oonko mä syöny lääkkeet ja mä olin taas että joo joo vaikka en mä mitään oo syöny. Sitten ne sanoi että sinne saa soittaa jos olo tuntuu huonommalta. No en varmana soita, lisäävät vaan lääkitystä. Tai laittaa hoitoon tai jotain. Joo mä pääsin sairaalasta vaikka en nyt niin kovin kunnossa ollu, mä sanoin niille että mulla on hyvä olla vaikkei ollu, mä vaan halusin pois sieltä koska mua pelotti se paikka ja mä olin niin pakokauhuinen ku jouduin sinne etten nukkunu parina ekana yönä minuuttiakaan.

Sitten tuli se vaihe ku mä olin vihainen psykiatreille siitä että ne on tuhonnu mun elämän "väärillä" diagnooseilla ja pakkolääkinnällä ja voi jukra mä halusin eroon niistä ja pääsinki hetkeksi.

Nyt sitä jo pystyy myöntään itelleen et no, mulla on skitsofrenia. Diagnoosin sain siis viime kesänä. Ongelma on siinä ettei mulla oo vertaistukea, tääläpäin ei oo vertaisryhmää skitsofreenikoille, menisin jos olis. Olisko tällä foorumilla muita tai tietääkö joku jotain keskusteluryhmää netissä skitsofreniaa sairastaville?

joku
Viestit: 8
Liittynyt: Ke 14 Helmi 2018, 15:27

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja joku » Ke 14 Helmi 2018, 15:58

Ulkomaankielisiä foorumeita löytyy ainakin varmaan.
Tokan psykoosin jälkeen oireuli on kyllä jatkunut pikkasen orastavana niin en tiiä onko sitten skitso kuitenkin, mutta fiilikset ¨yliluonnollisiin¨ juttuihin vaihtelee akselilla voi olla totta - on varmaan totta

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Ke 14 Helmi 2018, 17:14

^No niihän niitä löytyy joo schizoprenia nimen alta mut kun olis vaan niin kiva kirjotella suomeksi.. Eikä edes tiedä joka sanalle englanninkielistä vastinetta. Niinku mitä se on englannixi ku päätä hajottaa. Tosin suomenkielinen psykiatriki kysyi sitä multa että mitä se tarkoittaa se hajottaminen. Mä sitä osaa sen kummemmin selittää. Sitä paitsi sanana siksiki hyvä ku se voi tarkoittaa ihan mitä vaan. Mutta pääpiirteittäin se meinaa niinku sitä että koppa ei pysy kasassa, olo on hajanainen ja tajuttoman paha olla ja ajatukset sekaisin. Joo ja tulee mielikuvia ja katkonaisia lauseenpätkiä päässä, tilttaa niinku silleen tai meinaa tiltata. Se on sitte taas eri se ku pää tilttaa. Silloin sitä vaan tuijottaa.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » To 15 Helmi 2018, 15:50

Mitä sitten jos pää joskus pätkii. Joo tiistaina en oikeen hyvässä kunnossa ollu ja terapeutti kysyiki multa et tarttisko nyt tavata psykiatria johon mä sanoin että ei. Se meni ohi, no joo olin mä silloin aika pihalla, sen tietää siitä ku silmät vaan jotenki juuttuu tuijottamaan eikä saa sanotuksi oikein mitään vaikka pää on täynnä ajatuksia. Niistä vaan ei saa kiinni, ne on semmosia sekavia mielikuvia ja ne alkaa ei mistään, päättyy ei mihinkään ja hajoaa kesken kaiken. Ja kun ei löydä sanoja niin sitä sitten vaan mutisee jotain. Keskiviikkoaamuna olin taas ihan kunnossa. Ja oon nytkin kun kirjoittelen opparia. Ja aion olla huomennaki, en mä aio antaa periksi tälle sairaudelle, vaikka välillä pää pätkiikin, se tuntuu vähä siltä niinku sulake palais ettei koko ihminen hajoaisi. Mutta se ei oo kuulemma normaalia, sanoi yks psykiatri kerran. Mut kuka täälä nyt olis normaali? Enkä mä tarkoita tätä foorumia pelkästään vaan koko maailmaa.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » La 17 Helmi 2018, 15:09

Joka ihmisellä on jotain juttuja mitkä ei liity mihinkään. En mä tiedä johtuuko se skitsofreniasta että mä oon joskus vähän pois oikeasta vai johtuuko se jostaki muusta. En mä mikään psykiatri ole niin että mä tietäisin mikä oire kuuluu mihinkin tautiin. Mut sen mä tiedän ettei mulla oo mitään pakko-oireista häiriötä mutta silti mä pesen hampaat joka ilta 2 kertaa peräkkäin. Ja jos joku sanoo teeveessä jossain ohjelmassa tai elokuvassa tai dokkarissa et ”I don't think so” niin mun on pakko sanoo ääneen kanssa et ”I I don't think so”. Ja pyykkipojat tarttee olla narulla silleen et joka toinen on sininen ja joka toka vihree.

Tänään taas häiritsi kaupassa se ku ihmiset tuli liian lähelle. Se on hankalaa ostaa maitoo tai kalaa tai mitä ny hyvänsä ikinä ostaakaan kun tarttee koko aika vaklia siinä samalla ettei kukaan tuu liian lähelle. Liian lähelle tarkoittaa siis jotain about alle parin metrin päähän. Kassajonossa varsinki on vaikeeta jonottaa kun tarttee seisoa jonosta vähän ulkona mut sillai ettei kukaan mee edelle ku luulee et mä en oo jonossa koska mun tarttee seisoskella vähän etäämmällä. Joskus häirittee se hälinä ku koko ajan ihmiset tulee ja menee niiden kärryjen kanssa ja se kun ne kuuluttaa siellä kaupassa jotain. Silloin huvittais mennä johonkin hyllyjen väliin ja seisoa siinä ihan liikkumatta ja laittaa silmät kiinni ja kädet korville. Mut en mä voi niin tehdä ku sitten en tietäis tuleeko joku liian lähelle mua. Joskus auttaa se ku puhuu ittekseen mutisee jotain, laulunpätkää tai jotain. Kerran joku mies hiukka tuijotti mua ku mä juttelin säilykepurkille mut mua se mutiseminen auttoi saamaan ajatukset taas kasaan niin et pystyi jatkaan ostosten tekoa.

EAP
Viestit: 108
Liittynyt: Ke 15 Maalis 2017, 22:35

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja EAP » Ma 19 Helmi 2018, 16:07

Skitsofrenia dg:tä ei tuulesta temmata..Kaikkien joilla on tämä diagnoosi niin kannattaa ne lääkkeet syödä ja ottaa apu vastaan..

Näin pääsee itse ja läheiset paljon vähemmällä.. Ja itse olen tosiaan oireeton lääkehoidolla ja yksi sairaala keikka on taustalla ..Uskoin ensimmäisestä kerrasta sinne ei enään ole tarvinut mennä..

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Ma 19 Helmi 2018, 20:17

Kiitos kaikille kommenteista! Kiva että jotku jaksaa jottain kirjoitella tähänki ketjuun, ettei mee mun yksinpuheluksi vaan.

Johan oli komia tähtitaivas tänään. Ja on kai vieläki. Mä juoksin kympin, tulin tunti sitten lenkiltä ja mä kuuntelin samalla musiikkia MP3- soittimesta ja tottahan siitä tuli hyvä fiilis ku hölkkäili pakkasilmassa ja silleen. Sitä tunsi olevansa elossa taas ja aatteli etten mä ehkä ihan toivoton tapaus ookkaan ku jaksoin juosta niinki pitkän matkan. Aamulla en aatellu niin ku heräsin vasta joskus puoli ysiltä ja sängystä pääsin ylös jotain puolta tuntia myöhemmin ja mä mietin etten taida saada mitään aikaiseksi koko päivänä. Sitte mä avasin jääkaapin ja siellä oli taas ne homeiset lihapullat vastassa. Mikä siinä on ettei niitä niinku vaan saa viedyksi kompostiin? Ei se voi olla niin vaikeeta. Mutta se on. Mulle tuottaa vaikeuksia pitää järjestystä yllä kotona, kämpässä on täysi kaaos ja mä oon imuroinu viimeksi joskus viime vuoden puolella se taisi olla. Jotku asiat ei vaan suju niinku ennen, ei saa asioita aikaiseksi enää niinku päivinä menneinä kauan sitten. Roskat saan kyllä kerättyä ja vietyä pois. Paitsi näköjään niitä lihapullia.

No, joskus yhdentoista maissa mä lähdin koululle päättäriä pakertaan ja söin eväitä (kalan pala ja maksamakkaraleipä ja klementtiini) siinä samalla ku naputtelin jotaki sekavaa selostusta ja ku mä tulin viiden maissa takas kämpille niin mä lähdin lenkille. Jee mikä päivä kumminki oli ku vaikutti eka siltä ettei saa itteensä käyntiin koko päivänä joo.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Ke 21 Helmi 2018, 10:49

Se oli paras psykiatri mitä mulla on ikinä ollu ja kun mä sanoin sille niin niin se tuumas siihen että no, sehän on kiva kuulla. En mä tänne sen nimeä laita mut nimikirjaimet voin laittaa ja ne on A.M. Tälle tyypille mä lupasin etten mä tapa itteäni. Se kysyi multa yks päivä viime keväänä et lupaisinko mä sille etten mä tee itelleni mitään pahaa ja mä sanoin että joo. Se lupaus on muuten voimassa edelleen. Se oli mun lääkäri akuuttipolilla silloin ku mä ramppasin siellä puolen vuoden ajan ennenku jouduin osastolle. Mä luulen ettei se oo sille yhdentekevää edelleenkään oonko mä hengissä vai en vaikka en mä sen potilas enää ookkaan. Ei se ajattele, että no, minä kun en oo enää sen Frenin lääkäri niin mulle on aivan sama vaikka vetäis ittensä kiikkuun, eipä oo mun päänsärkyni. Ei se niin voi ajatella. Se oli sellainen lääkäri joka ihan tosissaan välitti potilaistaan, sen niinku näki siitä. Kerran kun mä olin sen vastaanotolla tosi huonossa jamassa (mut en vielä M1- kunnossa) niin se tunnin verran siinä yritti suostutella mua jäämään osastolle. No mä olin silloin aika pihalla ja lopussa kun en ollu saanu nukuttuu kunnolla moneen viikkoon. Mutten mä osastolle jääny vaikka se useeseen otteeseen kysyikin et jäisinkö mä sinne. Se ei ollu se lääkäri joka kirjoitti mulle skitsofrenia diagnoosin. Se oli yks toinen tyyppi joka sen teki, tämän erikoislääkärin diagnoosi oli ”määrittämätön ei- elimellinen psykoottinen sairaus.” Tai jotain sinnepäin. En mä joka sanaa muista. Eka se oli epäilly et mulla olis aspergerin oireyhtymä mut eipä ollu sitä ei.

Se oli osaston ylilääkäri joka sanoi mulle että mulla on skitsofrenia. Mä sanoin että tää tuntuu nyt kyllä siltä ku olis jossain Texasilaisessa vankilassa ja sanottais että viikon päästä muuten sitten sähkötuoliin. Se sanoi että ei kai se nyt sentään ihan niin paha uutinen ole mut mulle se oli. Koska silloin mä ajattelin et mulle oli annettu väärä diagnoosi, mä ajattelin ettei mulla voi mitään skitsofreniaa olla ja mä olin ihan paniikissa ja yksin koska mä en voinu kertoo kenellekään mitä mä ajattelin koska sitten olis tullu tietoihin merkintä et sairaudentunnoton. Vaikka mitä se olis haitannu, parempi olis ehkä ollu niin niin olis saanu jutella asiasta jonku kanssa. Enkä mä voinu kertoa niille sitäkään et mitä mieltä mä olin oikeesti niistä lääkkeistä koska sitten ne olis tienny et mä oon lääkekielteinen. Vaikka sen ne kyllä jo tiesi kai ennestään. Voi jukra ne yritti koko aika suostutella mua siihen et mä vaihtaisin pillerit injektioon. Mä sanoin että eiku mä otan pillereinä ja se ylilääkäri kattoi mua siihen malliin et sinä tiedät että minä tiedän ettet syö.

Onhan mulla ollu muitaki psykiatreja matkan varrella, en edes muista kuinka monta, siinä ei riitä yhden käden sormet laskemiseen, mut niinku mä jo sanoin, tää A.M. Oli paras. Kukaan ei oo koskaan puhunu mulle sillä lailla miten se puhui. Jotenki myötätuntoisesti tai niin emmä osaa selittää. Ja jos tässä maailmassa on yksikin ihminen mun äitin lisäksi (mun isä on kuollu) joka välittää musta niin paljon ettei se halua että mä tapan itteni niin kyllä elämä vaan on elämisen arvoista jo senkin takii vaikka onhan siihen miljoona muutakin syytä. Mut pimeimpinä hetkinä, silloin kun on niin paha olla että haluais kuolla niin mä muistan ku se A.M. Kattoi mua silmiin ja kysyi että lupaatko sä ettet tee itelles mitään pahaa. Joo kyllä mä lupaan.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Su 25 Helmi 2018, 21:34

Psykiatrit huolestui niistä testeistä. Tai oikeestaan niiden tuloksista. Ne sanoi mulle että psykologisten testien perusteella ei voida sulkea pois mielisairauden mahdollisuutta. Mä sanoisin et v*tut koko testeitä. Niiden perusteella voi mitään päätellä. Samoissa tuloksissa sanottiin et mä oon masentunu ja itsetuhoinen. Joo en tasan oo. Ja sit sanottiin vielä että mä otan kaiken kirjaimellisesti. Se on kuulemma oire jostain. Voi apua, soittakaa poliisille, mä en ymmärrä sananlaskuja, mut on pakko lukita jonnekkin. En mä oo ikinä hiffannu mitään sanontoja. Ei niissä oo niinku mitään tolkkua. Esim. Sitä kuusta kuuleminen jonka juurella asunto. Niinku mitä ihmettä? Se pihapuuko siinä juttelee mukavia täh? Muistaakseni se psykologi joka niitä testiä teki kysyi multa et mitä tarkoittaa se että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Ja mä sanoin et sitä kun pämppää tynnyreitä kepillä niin tyhjimmistä kuuluu kovin ääni.

No entäs ne testin muut osat? Piti piirtää jotain kuvia, siinä oli joku viiva tai kuvio aina ruudussa ja piti piirtää jotain muuta siihen ruutuun niin et se viiva niinku kuului siihen kuvaan. Yhteen kuvaan mä piirsin oravan. Yhteen toiseen Ford Escortin, sitte c-kasetin ja viljapeltokin tais jossain olla. Niin että mitä niistä nyt sitten pitäis päätellä? Mitä se orava niinku meinaa? Että mua ketuttaa niinku pientä oravaa niinkö?

No musteläiskät oli kanssa ihan oma lukunsa ne. Voi jukra mun mielestä ne sais haudata samaan arkkuun sen kanssa joka ne kuvat piirsi. Olettaen et se on jo kuollu. Ja kai se on, mahtanu elää joskus 1500eKr ja aina vaan niitä samoja kuvia tuijotellaan. Miten kukaan voi päättää mitä niissä tulis nähdä? Ja miten kukaan voi päättää miten niitä pitää kattella, kokonaisuutena vai yksityiskohtina? Ne sanoi mulle et mä hahmotan ympäristön eri tavalla ku ihmiset yleensä, jotenki yksityiskohtaisesti ja pikkutarkasti, enkä aina hahmota kokonaisuutta. No mitä sitten? Kyllä mä nyt näen kadulla kävellessäni että siinä on bussi paasaamassa kovaa vauhtia suojatietä kohti, en mä alle juokse, kyllä mä näen että linja-auto siinä on kohti kaasuttamassa. Eikö siinä oo tarpeeksi kokonaisuutta tämän maailman psykologeille mitä?

Psykiatri sanoi vielä että mä koen ympäristön ja asiat eri tavalla. Ja että mä en aina tiedä mikä on totta. Sitte se kysyi että miltä musta tuntuu se kun ne on suostutellu mua jäämään osastolle tutkimusjaksolle. Ja kun mä sanoin että no uhkaavalta niin se sanoi jotenki voitonriemuisesti että no niin, niin se kommunikaatio vääristyy. Jaa että jos mä koen jotakin jollakin tavalla niin miksei mun kokemus sitte olisi oikea häh? Mä teen niille lanttumaakareille oman testin. Mä piirrän ympyrän paperille ja sitte jos ne sanoo että siinä on jalkapallo niin mä sanon että eiku se on koripallo ja suljen ne laitokseen sillä perusteella ettei ne vastannu just niinku mä olin tarkoittanu et kuuluu vastata. Tai jos mä puklaan asfaltille ja jos ne ei näe siinä oksennuskasassa leijonanpentua joka leikkii legojunalla savannilla niin taas häkki heilahtaa. Vaarallisia on itelleen ja muille nämä jotka ei näe justiinsa sitä mitä minä.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Su 04 Maalis 2018, 19:35

Joskus kymppivuotiaana kun mä menin iltaisin nukkumaan niin mä ajattelin että mun sänky on avaruusalus joka nimensä mukaisesti lentää pimeässä avaruudessa planeettoja väistellen tähtien loistaessa siellä täällä. Ja mä olin sillä aluksella yksin miljoonan kilometrin päässä muista ihmisistä. Silloin mä olin alle 10v mutta nyt kun mä oon yli 10v niin en mä enää ajattele samalla tavalla nukkumaan mennessäni. Nykyään mä tosin toisinaan ajattelen että kaikki maapallon ihmiset on ahtautuneet pariin avaruusmatkustajalaivaan ja lentäneet lähimmälle planeetalle, tuskin kuitenkaan kuuhun kun se ei ole asumiskelpoinen, mutta sanotaanko että lähimmälle planeetalle missä voi elää ja hengittää. Sitä mä mietin siinä yksin maatessani talossa jossa ei asu ketään muita ku minä ja mä ajattelen että mun kotitien varrella olevat talot on tyhjiä asukkaista, koko kylä on tyhjä, jänikset ja ketut pomppii metsissä ja kurjet parveilee pelloilla mutta ketään ihmistä mua itseä lukuunottamatta ei ole koko Etelä-Pohjanmaalla vai mikä Länsi- Suomen lääni se nyt onkaan, Japanissa ei asu ketään, Australiassa pomppii kenguruita mutta maantiet on muuten autiot, Amerikassa maissin tähkät heiluu tuulessa mutta kukaan ei korjaa satoa paitsi minä jos mä jotenkin pääsen sinne nyt kun mun sänky ei ole enää lentokykyinen niin kuin joskus takavuosina. Mä ajattelen että mun lenkkipolun varrella olevat autiotalot on vielä autiompina ja koko asuntoalue on tyhjänä ihmisistä koska ne on menneet Marsiin tai Plutoon mutta jättäneet mut maahan. Se jotenkin lohduttaa mua se ajatus että mä oon ihan yksin aivan yksin täysin yksin ja mä mietin että seuraavana päivänä mä ajelen maastopyörällä metsässä ja pyörin siellä aikani ja sitten mä ajan Ekkerillä kauppaan ja otan sieltä mitä tartten eikä mun tartte maksaa mitään koska kaupassa ei oo ketään kelle maksaa. Sitten mä pohdin että mistä mä saan sähköä stereoihin niin että mä voin kuunnella ysäriteknoa radiosta ja nauhoittaa sitä kasetille. Paitsi että kuka sitä mulle siellä soittaisi. Joten mä palaan ajatusleikin alkuun: Mä oon yksin maaplaneetalla ja haikarat lentää talon yli muuttomatkallaan eikä ketään ihmistä ole missään eikä mun puhelin soi ja mä saan olla ihan yksin ja rauhassa eikä kukaan katto mua sillä lailla millä lailla ihmiset mua silloin tällöin kattoo.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » La 10 Maalis 2018, 14:32

MITÄ ON SKITSOFRENIA?

Jos joku esittäisi mulle sellaisen kysymyksen niin mä sanoisin siihen että..

(SE HAJOTTAAAAA voi jukra mä oon aivan HAJALLAAAAA)

..mä luulin aina että muilla olis jotaki mitä mulla ei. Mä ihmettelin aina et miten ne tekee sen, miten ne menee mukaan elämään. Miten ne pärjää elämässä. Miten ne etenee työuralla, miten ne ylipäänsä tietää mitä ne haluaa ruveta isona tekemään. Miten ne ei mee hajalle joka pienestä asiasta. Miten ne kestää elämää. Miten ne on jotakin, miten ne perustaa perhettä ja rakentaa taloja ja elää parisuhteessa ja muutenki, maksaa laskuja ja pyörittää arkea ja sosiaalisia suhteita. Mä en ikinä osannu niitä asioita. Ja mä yritin etsiä muista jotakin elementtiä mitä mulla ei ollu. Mutta ei se mennyt niin, ei multa puuttunut mitään muihin verrattuna, mä olin vaan erilainen, mä kävin kaikki asiat läpi vaan vähä eri tavalla ja joitaki en sitte osannu ollenkaan.

Ja mä sanoisin vielä että se on sitäkin kun mä joskus..

..juttelin psykiatrin kanssa niin en mä osannut sanoa mitään koska mä tunsin taas miten kaikki asiat mun päässä hajaantuivat ja rynnistivät sinne tänne, juoksivat pakoon eri suuntiin, menivät siksakkia edestakaisin, toistensa yli ja toistensa lomitse, ne meni niin kovaa etten mä saanut niitä kiinni, enkä mä edes nähnyt niitä kaikkia, joku sekava tunne jossakin, joku sana jota ei ehtinyt kunnolla sanoa, ja se kaaos päättyi siihen että ne mietteet säntäsivät yhtä aikaa ovelle, ne ahtautuivat mun päässä olevalle ovelle ja juuttuivat oviaukkoon yhdeksi suureksi värikkääksi pirstaleisten tunteiden ja keskeneräisten lauseiden röykkiöksi ja jäivät siihen. Sen takia mä en osannu sanoa mitään kun ne oli kaikki siinä jumissa. Ja mä tunsin miten ne ajatukset taas kohta karkaisivat tavoittamattomiin, ne lentäisivät muuttolintujen tavoin jonnekkin kauas, ja ne olisivat siellä aikansa kunnes palaisivat kaikki kertaheitolla yhtäaikaa miljoonina mielikuvina ryminällä mieleen ja mä hajoaisin sitten siihen ja niihin tunteisiin mitä ne sais mussa aikaan.

Miten sen on sitten joku muu jossakin muualla selittäny? Seuraavat on suoria lainauksia niiltä jotka on siitä joskus jotain kertonu.

”Skitsofreniaan sairastuminen tarkoittaa vaikeata persoonallisuuden koossapitävien voimien vähenemistä (onko se nyt sitten sitä hajottamista?), siten että todellisuudentaju ja toimintakyky heikkenevät. Tähän liittyy usein sosiaalisista kontakteista vetäytymistä.”

”Monet skitsofreniaa sairastavat eivät siedä monia samanaikaisia ärsykkeitä ja ahdistuvat helposti liiallisista tai voimakkaista ärsykkeistä. Lyhytkestoisen muistin ja keskittymiskyvyn vaikeuksien vuoksi ilmenee usein hankaluuksia opinnoissa ja kyvyssä tehdä nopeita päätöksiä.”

”Skitsofreniaan alttiit ovat keskushermostonsa erilaisen reaktiotavan vuoksi tavallista herkempiä reagoimaan traumaattisiin tapahtumiin, stressaaviin tilanteisiin tai ristiriitaiseen puheeseen.”

”Tämän seurauksena henkilön on esimerkiksi usein vaikea pitää mielessään samanaikaisesti monia asioita, minkä vuoksi hän ahdistuu tai lukkiutuu stressaavissa tilanteissa.”

”Hajanaisia oireita puolestaan ovat hajanainen puhe ja käytös sekä outo tapa ilmaista tunteitaan.”

”Skitsofrenialle, kuten monille muillekin psykoottisille sairauksille on ominaista, että oireista kärsivä ei itse tunne itseään sairaaksi.”

”Outoihin sekä hämmentäviin kokemuksiin potilaat reagoivat usein joko vetäytymällä tilanteesta tai toisaalta kiihtyneellä ja sekavalla käytöksellä.”

Ja on se paljon muutaki.

EAP
Viestit: 108
Liittynyt: Ke 15 Maalis 2017, 22:35

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja EAP » Su 11 Maalis 2018, 9:47

En pystynyt muodostaan normaalia elämää tästä skitsofreniasta johtuen..En työ ja perhe elämää :?

Noh on tää silti ihan elämisen arvoista tääkin...

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Su 11 Maalis 2018, 11:20

EAP kirjoitti:En pystynyt muodostaan normaalia elämää tästä skitsofreniasta johtuen..En työ ja perhe elämää :?

Noh on tää silti ihan elämisen arvoista tääkin...


Mä ymmärrän.

Yksinhän mäkin asustelen..enkä seurustele..eikä oo juuri muitakaan ihmissuhteita..mä oon niinku erakoitunu jollain tapaa vissiin?

Enkä oo saanu kesätöitä, kaipa niillä on sitten aina parempia hakijoita ketä ottaa mun sijasta. Oon tehny nyt neljän vuoden insinööritutkintoa kohta jo 5 vuotta. Mä en pysy oikeen muiden perässä. Olin sitäpaitsi välillä sairaalassaki puolisentoista kuukautta ja silleen. Opintotukeakaan en enää saa (sitä sai 4,5v ajan) joten tällä hetkellä mulla on kuukauden tulot 0e.

CV:tä ku väsää noin niinku työhakutarkoituksessa niin siinä on aukkopaikkoja kun on joskus ollu pitkiäkin aikoja koulu- ja työkyvytön. Milläs niitä selittelet..Muutenki mulla on tosi hajanainen koulu ja työhistoria. Aikoinaan valmistuin ammattikoulusta metsäkoneasentajaksi ja samalla siinä tuli metsäalan perustutkinto suoritettua. Että oon mä jonku koulun sentään saanu käytyä. Niin ja mulla on rekkakortti. Mut ei ammattipätevyydet enää voimassa.

No oonko mä työkykyinen? Jag vet inte. Mutta tartteekohan sitä nyt edes tässä nykyajan työttömyysmaailmassa tietää? Vaikee on työllistyä terveenkään saati sitten semmosen joka ei oo. Ja vaikka olis vakipaikkakin niin potkut saattaa silti saada. Mut en mä jaksa nyt murehtia tulevaisuutta, mä otan aina vaan päivän kerrallaan. Vaikka sitä kyllä joskus tulee mietittyä et kauanko mä pystyn salaamaan sen etten mä syö lääkkeitä..

Ja jep, samaa mieltä oon siinä et on se elämä silti elämisen arvoista vaikka oliski joku skitsofrenia.

EAP
Viestit: 108
Liittynyt: Ke 15 Maalis 2017, 22:35

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja EAP » Su 11 Maalis 2018, 13:40

Mä ymmärrän.



Kiitos :) En varmaan täysin viellä hahmota mihin kaikkeen tää sairaus vaikuttaa..Siis vaikka mulla ei ole psykootisia oireita ollut n. 15 vuoteen niin silti nämä muut oireet ne tekee normi elämän todella hankalaksi..Niinpä olen päätynyt tämmöseen "helppoon" olemiseen ja kun olen eläkkeellä niin siihen on mahdollisuus.. Tosin joskus toivoisin että olisi jotain muutakin tarjolla kun lääkkeiden uusimista tk:ssa..Mut niinhän se menee kun eläkkeelle joutuun niin siihen loppuu kuntoutus ja pidetään ns turhana kansalaisena kun ei ole enään yhteiskunnalle hyödyllinen tapaus..

Se on aika raadollinen meininki..Mut enpä sille mitään voi että olen sairastunut... Samassa jamassa on yks kaverikin mut se on itse aiheuttanut oman tilanteensa ryyppäämällä... Ja se on täysin tippunut yhteikunnan kelkasta.. En oikein voi arvostaa häntä... Kuten mun potilastiedoissa lukee.."potilas ei voi sietää heikkoutta"

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Ma 02 Huhti 2018, 12:07

Pitäis säätää jotenki tätä maailmaa. Sen vauhtia ja silleen. Joskus tuntuu että tarttis synkronoida maailman vauhti omaan vauhtiin niin että pysyis perässä. Sitä kun menee jonnekkin ja vaikka kuinka tuijottaisi vaan jotain polkupyörän rattaita niin ei pysty keskittymään pelkästään niihin vaihdepyörän vaihderattaisiin kun ihmisiä menee ja tulee ja niillä on samaan aikaan koko ajan liikaa viestejä, ne lähettää koko ajan liikaa informaatiota ja liian nopeesti, sitä ei ehdi lukeen ku kaikki muuttuu koko ajan. Jollakin on Adidaksen tennarit ja sitten kun kattoo niitä kenkiä joissa on 3 raitaa ja valkoiset nauhat sidottu rusetille ja ja Meinaan sitä että koko ajan tapahtuu liikaa ympärillä eikä ehdi saamaan mistään kiinni niin sen takii pitäis säätää jotenki niin että ei olisi koko ajan jäljessä muusta maailmasta. Ehtis saada kiinni jostain.

Niinku jos sitä istuu luokassa ja kuuntelee musiikkia ja tekee opparia niin jotenki ne kirjaimet menee liian äkkiä ohi siinä tietsikan näytöllä eikä ehdi saada lauseen ajatuksesta kiinni ja joo sitä kattoo että sälekaihtimet on ikkunan välissä ja aurinko paistaa ja yhtäkkiä aurinko on pilvessä ja maailma on täynnä varjoja ja niiden yksityiskohtia ja jalkakäytävä, joka oli äsken tyhjä, ei ookkaan enää pelkkä sorainen kasitale keskellä nurmikkoa ku siinä menee ihmisiä ja joku kävelee ja puhuu puhelimeen siinä samalla ja puun oksat heiluu tuulessa ja silleen ja yhtäkkiä on menny vartti ja pää yrittää prosessoida sitä mitä tapahtui 20 minuuttia sitte, siinä oli jotain poikia luokassa jotka jutteli ja kaikkia irtonaisia tapahtumia menee koko ajan jollakin vauhdilla jossakin päin maailmaa.

Kellojen siirto oli sitte semmonenki keksintö että sillä joka sen keksi niin täytyy kyllä viirata päästä paljon pahemmin ku kellään muulla. Kello on niinku 8 aamulla eiku se onki jo 9, siis mitä vi***a niitä viisareita pitää vekslata koko ajan edestakas järjettömyyden multi huipentuma koko keksintö sanon minä.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Ke 04 Huhti 2018, 18:57

Kai kaikella on rajansa. Jossain vaiheessa se tulee vastaan asian ku asian kanssa. En mä pystyny enää valehteleen sille psykiatrille. Tänään mulla oli kontrollikäynti sen vastaanotolla enkä mä jaksanu enää valehdella sille. Vaikka aattelis että se nyt on sitte aivan se ja sama mitä joku kallonkutistaja musta tuumaa ja aivan sama mitä sille selittää kun sitä käy kattoos, sanoo vaan mitä se haluaa kuulla ja sillä selvä. Mutta ei se ollutkaan enää niin. Emmä tiedä miksi. Yhtäkkiä mua olis vaan huvittanu kertoo sille ihan kaikki, mitään salaamatta ja rehellisesti.

Se käynti alkoi ihan tavallisesti, mä vastailin joo joo joo sen kysymyksiin kunnes en enää pysytynytkään. Se kysyi että mitä mielessä nyt ja kun mä sanoin että ei mitään niin se sanoi että eiku kerro vaan. Kai se jostaki sen näki että mä halusin tosi kovasti jotain sanoa. Mä yritin lähtee sieltä mutta se vaan kehotti istumaan takas tuolille ja kertomaan. Joten mä sitten sanoin että en mä mitään lääkkeitä oo syöny niinku miljoonaan vuoteen. Jos jotain asiaa, salaisuutta, on kantanu sisällään yksin miljoona vuotta niin jossain vaiheessa se on pakko saada ulos. Se vaan on niin. No ei se mua raudoissa Törnävälle vieny. Eikä pakottanu mitään tabuja vetään. Se sanoi että tärkeintä on että on toimintakykyinen ja kunnossa. Ehkä mä joskus kerron sille että missä kunnossa mä välillä oon ja että minkälaista säätämistä mun elämä välillä on. Mutten vielä. Nyt riitti se kun sai sanoa etten oo syöny lääkkeitä. Tuli vaan semmonen fiilis että eihän tässä oo mitään järkeä käydä jossain valehtelees koko aika ja jotain ihme juttua kertoos jotka ei oo edes tosia. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan (ja tänään näköjään ollaan!) niin en mä tiedä missä kunnossa mä oon.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Pe 20 Huhti 2018, 21:02

Opinnäytetyö ja miten se tehdään. No mä saan siitä numeroksi ykkösen. Huonompaa ei voi saada. Ei ne halua antaa hylsyä, koska ne saa fyrkkaa joka oppilaasta ketä valmistuu. Sitte ne sanoi että sitä ei laiteta Theseukseen. Kai se on joku paikka netissä missä on kaikki opparit mitä AMK:ssa on tehty tyyliin ikinä. Kaikki paitsi mun oma. Mutta mulle on aivan sama kunhan saa vaan sen hullun tekeleen jotenki läpi. Aivan sama kunhan vaan saan ne inssin paperit.

En mä pystyny siitä sen kummempaa tekeen. Jotain 30 sivua paukutin tekstiä koneella siihen ja aina vaan tuli lisää vaatimuksia, niitä tuli koko ajan, et tee sitä ja tee tätä ja muuta tuota kohtaa ja niitä ohjeita tuli kolmelta eri ihmiseltä ja ne oli osittain ristiriitaisia enkä mä saanu lopulta enää pidettyä sitä mun tekelettä kasassa, se jotenki hajos se työ. Vai mun pääkö siinä hajos? Molemmat mä luulen. Mä laitoin ohjaavalle opettajalle niin sekavan sähköpostin kuin olla ja voi, siinä oli välillä selitetty jotain ihme juttua susikoirista vaikka ei ne koirat millään lailla liittyny mun oppariin, jossa siis käsiteltiin autoja ja korjaamista ja sen sellaista. Niin ja oli siinä muutakin semmosta, yhtäkkiä vaan jotain lauseita mitkä ei liittyny mihinkään. Nyt ku mä luin sen viestin niin musta tuntui et se loppui jotenki kesken. Vaikka ei se silloin tuntunu. Se ope sanoi ettei se kaikkea tajunnu siitä viestistä. No ei varmana tajunnu kun en itekään tajunnu ku pää hajos siihen työhön. Ne vaati niinku liikaa ja mulla tuli raja vastaan. Sitte ne piti keskenään jonku palaverin jonka jälkeen ne ehdotti sitä sääli-ykköstä ja julkaisemattomuutta netissä. Joo sopii. Vaikka ne olis sanonu et ne hyväksyy sen tekeleen jos teen 100 etunojapunnerrusta niin mähän olisin tehny. Kunhan vaan olisin päässy siitä opparista eroon.

Tänään mä lähdin kävelylle noin niinku huvikseen aattelin pienen lenkin heittää. Kello kasilta jo aamulla lähdin tosiaan joo koska nyt oon ollu jokusen päivän vähä ylikierroksilla niin mä käppäilin siinä katua pitkin ja pyörin vähä siellä ja täällä. Mä kelailin kaikkia kummia juttuja päässä ja nauroin itekseni aina välillä ku mieleen tuli koko aika kaikkea hassua. Ja linnut lauloi niin mukavasti. Sitte mä ihmettelin ku rupes oleen niin heikko olo ja ku mä katoin kelloa niin se oli varttia vaille 1! Ja mä olin että täh? Mä lähdin takas kämpille kaupan kautta sitte ja karmee nälkäkin oli joo ja oli kivaa odotella että perunat kiehuu ja kypsyy ku päätä jo särki siihen malliin että sapuskaa kiitos ja äkkiä. Tänään mä sentään kävin kaupassa. Eilen en käyny vaikka kaapissa ei ollu ku kananmunia joiden parasta ennen päiväys oli 12.12. Mä söin ne silti ja ne oli ihan hyviä vielä. Ei kai kananmunat homehdu.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » To 17 Touko 2018, 22:21

Mulla on ollu nyt roska silmässä 3 päivää. Tiistaina makasin maassa ja hioin Ekkerin ruosteisia kynnyksiä niin siinä hötäkässä meni jotain silmään. Oli mulla suojalasit tietty mutta silti. Jotain on silmässä joo. Eikä lähde pois vaikka sitä silmää pesee kuinka. Ehkä itkeminen putsais sen mut kun mä en oo mikään Brad Pitt joka pystyy itkeen noin vaan tosta vaan aina silloin ku filmin käsikirjoitus sitä vaatii vaikka ei olis yhtään semmonen fiilis että parkumaanhan tässä pitäis kohta päästä. Mä tunnen sen roskan siellä, se niinku tuntuu koko ajan. Mutta ei mua huvita mennä lekuriin sitä poistattamaan. Ehkä jos lääkäri olis se Antti (Mattila) niin sitte joo vois mennä koska se on paras lääkäri-psykiatri ikinä. Mä kerroin siitä siinä psykiatrit-ketjussa, johon kukaan muu ei oo sitten kirjoittanu mitään niin että minkähänlaisia kokemuksia sitä kenelläkin on niistä lanttumaakareista? sitä mietin tässä samalla kun korjailen tekstistä kirjoitusvirheitä.

Mä tajusin sen roskan myötä yhden toisenki asian tai siis minkä toisen asian ku mikä muka oli se eka? Mä tajusin että ta-daa-aa joskus toisinaan päivinä satunnaisina mä oon täysin sairauden tunnoton (vai onko se yhdyssana?). Ei musta tällä hetkellä meinaan yhtään tunnu siltä että mulla on joku skitsofrenia. Miltä se pitäis edes tuntua? Tuskin samanlaiselta kun se moska pupillissa. Onko musta tullu lainsuojaton vai mitä sen diagnoosin takia? Onko se niin että jos mä meen TK:lle vaikka pää kainalossa kysyyn et voisko joku ommella tän pään takas paikoilleen niin ne sanoo siellä et joo, se johtuu siitä skitsofreniasta, ei me nyt tässä ruveta mitään päätä parsimaan koska ongelmat on siellä psyykkisellä puolella. Ehkä sinä vaan kuvittelet että silmässä on jotain häikkää vaikka ei oikeesti oo. Niinkö ne sanoo mulle siellä häh? Ja jos se ei löydä sieltä silmästä mitään vierasesinettä niin siinä vaiheessa meikä kyllä pakenee (rikos)paikalta ja vähän äkkiä. Ettei ne ehdi tekeen mitään johtopäätöksiä mun mielenterveydellisestä tilasta.

PS: Eskortin kynnyksessä oli pieni reikä. Mä laitoin siihen purkan. Toivottavasti katsastussetä ei huomaa. Se oli niin pieni etten mä nyt semmosta hitsaan rupee.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Pe 18 Touko 2018, 23:11

Ei olis kantsinu sanoa et se roska on ollu silmässä tiistaista asti. Mutta koska tulipa kumminki asia mainittua puhelimessa, niin se luurin toisessa päässä oleva henkilö, kuka nyt sitten ikinä olikaan, se joka TK:lla päivystää puhelinta, tuumas ettei voi mitenkään odottaa maanantaihin asti sen silmän kanssa. Ja koska tälle päivälle ei ollu enää aikoja saatavilla niin se käski mennä päivysytyspolille. No mä sitten menin ja odottelin vuoroani 3 ja puoli tuntia siellä. Itse lääkärissäkäynti meni hyvin, se vaan kaivoi sen rikan silmästä (puudutti eka) ja kirjoitti reseptin johonkin voiteeseen, jota tulee laittaa oikean puolimmaiseen silmään 4 kertaa päivässä viikon ajan. Se tuubi on sen kokoinen et kolmen käyttökerran jälkeen se on varmaan tyhjä. Semmonen miniputkilo. Hiiren hammastahnatuubin kokoinen. Jos mouset siis pesis hampaitansa. Muutki ku Stuart Little.

Ei se keikka kumminkaan sekoilematta menny. (No ei tietenkään voinu mennä!) Odotushuoneessa tuli joku toinen potilas kyseleen jossain vaihees et oonko mä kunnossa, tarttisko hälyttää joku paikalle. Siis mitä ihmettä? En mä sille ehtiny mitään vastata kun se jo konkkas niiden kainalosauvojensa kanssa siitä ja mä kuulin kun se sanoi jollekkin (onneksi potilaalle eikä lekurille) et siellä se vaan kävelee ja tuijottaa eikä puhu mitään. Mitä ny jokusen tunnin siinä tosiaan edestakas ravasin ku odottelin vuoroani. Saatoin olla vähän syvissä mietteissä tosiaan. Okei, myönnetään, mun pää rupes pätkimään. Ja oliko vähä danger situation olla jossain ensiavussa ku rupee tökkiin touhu. Sitte kun mä hokasin että ne kaikki potilaat siellä penkeissään kattoo mua niin mä jähmetyin paikoilleni ja tuijotin tiiviisti vastapäistä seinää. Mä en tajua miksi mä aina vastaavanlaisissa tilanteissa luulen et kaikki jättää mut rauhaan eikä kiinnitä muhun enää mitään huomiota jos mä seison paikoillani hievahtamatta niin ettei silmätkään liiku mihinkään? Jälkeenpäin ajatellen se ei tunnu kovin loogiselta ajatukselta mutta sillä hetkellä kun on tilanne päällä niin se tuntuu täysin järkevältä toimia niin. Eli: Mä härvään jotain outoa, itsekään aina sitä tajuamatta, ja sitten kun ihmiset tulee kyseleen et oonko mä kunnossa ja et tarttisko soittaa ambulanssi (semmosia multa toisinaan kysytään joo ja joskus mä en edes ymmärrä miksi) niin mä ajattelen ikäänkuin korjata tilanteen tekemällä jotain vielä oudompaa. Mikä tolkku siinä on ja missä kohtaa?

Hei just tuli mieleen et mä en oo tainnu kertoa vielä sitä et mitä se on ku sulake palaa päästä? Vai oonko? En mä muista ku mulla tuppaa oleen muistin kans vähä ongelmia. Ja mitä sitten pitää tehdä et sen sulakkeen saa taas ehjäksi. Mä tarkoitan siis sitä sulaketta mikä palaa ettei koko ihminen romahtaisi. Mutta koska nyt kello on 23.09 niin taitaapa jäädä toiseen kertaan siitä kertominen. Jos en oo siis kertonu jo. Joskus mä muistan jotakin eikä se ollutkaan niin. Vai oliko se niin ja mä muistan ettei se oo?

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Su 20 Touko 2018, 20:17

Mä oon ollu elämäni aikana 3 kertaa Törnävällä. Kerran T12:lla ja 2 kertaa T10:llä. Enkä mä sano etteikö joka kerta siitä olisi apua ollu ku sinne joutui ja siellä oli. Siitä oli paljonki apua. Vaikka ei se eka siltä ikinä tunnu. Ne ensimmäiset päivät siellä on aika kauheita. Koska silloin sitä...Ja tästä alkaa Sairaalassa, osa 1: (Tuleeko joskus osa 2? Jag vet inte, ehkä tulee, ehkä ei.)

Ei sinne osastolle yksin mennä, joku tulee aina saattamaan. Ja sen saattajan vierellä on vaan pakko kävellä ovesta sisälle vaikka lähinnä huvittais juosta pakoon. Siinä vaiheessa kun kuulee takanaan oven lukon pienen äänen -!klik!- sitä tajuaa olevansa taas suljetulla. Eikä osaa enää muuta ku pelätä. Olo on pakokauhuinen. Sitä vaan haluaisi pois sieltä ja heti. Pahinta on kävellä hermostuksissaan edestakas niitä pitkiä (ja yleensä vihreäseinäisiä) käytäviä pitkin ja odottaa ekaa lääkäritapaamista. Siinä vaiheessa on kumminki pahimmanlaatuinen psykiatrifobia päällä eikä haluaisi mistään hinnasta kenenkään lekurin kanssa jutella. Eniten pelkää että se määrää antipsykootteja. Eniten pelkää että se keksii jonku diagnoosin. Eniten pelkää että ei pääse ikinä pois sieltä. (Eniten on just tuollaisia epärealistisia vailla todellisuuspohjaa olevia pelkoja, ja niitä on sitte paljon.) Eniten pelkää ettei ne usko että on kunnossa, että ne pitää tervettä ihmistä väkisin mielisairaalassa. Koska aina ku paiskataan M1:llä (tai uhataan sillä) niin sitä on omasta mielestään ihan ok. Paitsi toka kerralla kun mä olin siellä. Silloin mä sanoin sille lekurille että nyt mä oon niin huonossa kunnossa ettei oo enää mitään tehtävissä eikä kukaan voi auttaa mua enää. Mä olin aika masentunu siihen aikaan joo. Sen takia sen olis siis pitäny päästää mut pois, koska silloin mun mielestä ei ollut enää mitään tehtävissä. No arvatkaa antoiko se psykiatri tommosten perustelun jälkeen mun lähtee? No ei varmana.

Sen kolmannen osastojakson ekan lääkäritapaamisen mä muistan hyvin. Se ei ollut mikään iso huone missä me oltiin ja mä istuin tuolilla keskellä huonetta ja mun ympärillä oli 2 erikoislääkäriä (sitä en sitten tiedä miksi niitä piti olla 2), 1 lääkäri-harjoittelija ja kaksi hoitajaa ja ne kaikki tuijotti mua ja oli vakavia ja huolestuneen näköisiä. Mä itse en ollut vakava tai iloinen tai huolestunut tai mitään muutakaan. Mä vaan pelkäsin. Mä pelkäsin niin paljon että mua oksetti. Mä muistan sen tilanteen, niinkuin joku olis maalannut taulun mun pään sisälle siitä hetkestä, joka oli kuitenkin enemmän kuin hetki, se sessio kesti aika kauan, mutta mulle se on vaan se hetki kun yksi niistä lääkäreistä sanoo jotakin ja toinen hoitajista kattoo mua ja mä istun tuolilla ylläni harmaat reisitaskuhousut ja musta Back to the future t- paita ja mä pelkään ja se pelko on jotakin mitä mä en ole elämäni aikana montaa kertaa kokenut. Koska silloin mä olin omasta mielestäni täysin terve ja kunnossa ja se lekuri sanoi et nyt on kyllä semmonen tilanne että sä et pärjää ilman lääkkeitä.

Kun sitä omasta mielestään käyttäytyy ihan normaalisti, tai jos tekeekin jotain omituista, tai puhelee vähän kummia, niin sillekkin on omasta mielestä täysin järkevä selitys (ainakin sillä nimenomaisella hetkellä), mutta lääkäri tulkitsee sanat ja olemuksen jotenki psykoottiseksi niin se tekee avun vastaanottamisesta aika hankalaa, ainakin aluksi. Sen takia ekat päivät sairaalassa on vähä mitä on.

Ekalla kerralla kun mut vietiin pakkohoitoon kahden ambulanssimiehen toimiessa saattajina niin mä pelkäsin et mulle tehdään lobotomia. Joskus niitä oli kuulemma tehty, mistä mä tiesin ettei semmosta enää harrastettu? Koska silloin mun kaikki tietämys näistä asioista perustui Yksi lensi yli käenpesän-elokuvaan, jonka mä katoin teeveestä joskus kymppivuotiaana, ja mä aattelin et elämä siellä sairaalassa on suurinpiirtein samanlaista ku siinä filmissä. Mä muistan ku mä kerroin siitä Antille. Se sanoi vähän moittivaan äänensävyyn et oliko se nyt sopivaa katottavaa sen ikäselle?

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Ke 23 Touko 2018, 20:21

Sairaalassa, osa 2: (En oo siis tällä hetkellä millään osastolla, kertoilempa vaan tässä kokemuksista ku joskus on tullut sielläkin aikaa vietettyä.)

Ne kysyi multa sairaalan putkassa et otatko lääkkeen nestemäisenä vai pistääkö ne piikin. En mä tajua miksi ne semmosta kyseli kun ne oli jo niinku etukäteen päättäny et ne injektoi sen tällä kertaa. Enkä mä edes tiedä mitä se aine oli, mut se laittoi nukkuun noin niinku kuudeksi päiväksi. Tai no ei ehkä ihan kuudeksi mut ei se arvio kauas heitä. En mä ollu putkassa ku yhden yön. Aamulla ne kolisteli ovia niin et mä heräsin ja sitte yks niistä kysyi et vieläkö yrität karkuun. Mä olin niin lääketokkurassa et tuskin olisin päässy kynnystä pidemmälle vaikka olis ulko-ovi ollu apposen auki. Sen takii ne raahas mut putkaan koska mä olin yrittäny paeta ja melkein siinä onnistunutki. En mä kerro miten ettei kukaan yritä samalla tavalla lähtee livohkaan. Se oli meinaan ovela konsti.

Se jotenki rauhoitti ku sai pelata korttia omahoitajan kanssa. Joonas sen nimi tais olla. Ja toinen oli Tarmo. Ne oli hyviä tyyppejä. Mä menin aina sunnuntaina suht aikasin takas sinne, noin niinku viikonloppulomalta ku palailin, koska sunnuntai-illat siellä oli rauhallisia. Erilaisia ku arki-illat. Joskus pelattiin korttia ja joskus vaan istuttiin tv:n ääres. Siellä sai levätä ku oli väsyny. Enkä mä tarkoita nyt sitä semmosta väsymystä mikä menee nukkumalla ohi vaan sitä toista. Olihan siellä turvallista olla ja niin. Jos on semmonen olo ettei selviä avohoidossa ja lääkärikin osastolle menoa suosittelee niin silloin on kyllä parempi olla siellä sitten jonkun aikaa joo.

Yks ilta mä tuhosin osaston videonauhurin. En mä sitä tahallaan tehny. Mä vaan lykkäsin sinne jonku kasetin ja se laite söi sen. Se VHS niinku juuttu sinne, se sotki sen nauhan. Se oli semmonen kone missä oli DVD samassa. Ei sillä voinu enää niitäkään kattella sen jälkeen. Ja mitähän varten mä nyt tuollasenki asian tähän sitten kirjoitin häh?

Yks psykiatri, Lauri (Huoman), sanoi mulle kerran et jos mä syön lääkkeet niinku kuuluuki niin mun ei tartte enää ikinä tulla sinne sairaalaan. En mä tiedä miksi se oli niin varma asiasta. Ei kai sitä kukaan tiedä joutuux joku osastolle ja koska. Kai se oli joku motivointipuhe vaan, koska se yritti muutenki kovasti motivoida mua siihen suuntaan et pilleri päivässä poskeen ja silleen. Injektiota se ehdotti moneenki otteeseen, ja syyksi se sanoi aina et se on tehokkaampi ja parempi mitä ne pillerit. Vaikutus on tasaisempi. No on se varmaan sitäki mutta taisi sillä ensisijaisesti kumminki olla ihan muut syyt siihen kun se sitä piikkiä mulle niin hanakasti kauppas. En mä sille, enkä kanellekkään muullekaan, sanonu mitä mieltä mä oikeesti siitä lääkityksestä olin. En mä sanonu et 20mg on ihan liikaa. En mä sanonu et jossain vaihees mä lopetan ne kuitenki itekseen. Lauri tuumas kerran et tärkeintä skitsofrenian hoidossa on just ne lääkkeet. Mutta mua on ainaki auttanu kaikki muut asiat enemmän mitä ne pillerit.

Eikö se oo aika sama onko pakkohoidossa vai vapaaehtoisesti siellä? Siinä vaiheessa ku kysytään et meetkö vapaaehtoisesti vai määrätäänx niin kantsii kumminki jättää se M1 vaihtoehto väliin. Mutta miten se sitten muka eroaa pakkohoidosta tommosen kysymyksen jälkeen? En mä ekalla kerralla osannu jäädä koska mä en tienny et ketään vois edes silleen määrätä johonki sairaalaan noin vaan tosta vaan kesken kaiken arkisen päivän. Joten mä olin ihan että WTF kun se lekuri sanoi et se laittaa lähetteen sairaalaan ja että sinne on sitten pakko mennä. Sen ekan illan mä muistan ku mä olin ihan kauhuissani siellä (Yksi lensi yli käenpesän -filmi vaan pyöri mielessä) ja se oli jotenki pelottava asu se valkoinen puku mikä niillä hoitajilla oli. Tuli mieleen valkotakkiset. Siis kirjaimellisesti. Ne juotti mulle väkisin diapamia silloin ennen ku mentiin nukkuun illalla. Mä yritin kyllä pakoon mut mihis pääset ku kaikki ovet on lukossa. Mä muistan kun yks hoitaja kiskoi mua jalasta pitkin käytävää takas mun huoneeseen ku mä jossain vaiheessa horjahdin lattialle siinä ku peräännyin taaksepäin kun ne tuli sen lääkekupin kanssa mua kohti. Meni siinä jokusen aikaa että ne sai sen litkun mun kurkusta alas. Mä pelkäsin et mä tuun hulluksi siitä mitä ne mulle juotti. Mut en mä tullu. Se rauhoitti ja sai nukuttuu.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Su 27 Touko 2018, 15:28

Mä oon ihan hajalla. Sairaan paha olla. Olo on tuskainen ja ahdistunu. Hajottaaaaa ihan kympillä. Vaikka välillä oliski ok niin välillä on sitte tajuttoman tappava fiilis. En mä saa mistään kiinni. Enkä mä pysty keskittymään mihinkään. Eilen ku mä katoin (tai yritin kattoo) yhtä VHS-elokuvaa niin koko aika sai kelata sitä edestakas ku piti kattoo monta kertaa samaa kohtaa. Koko ajan meni niinku jotain ohi. Vartin verran pääsi puolessa tunnissa eteenpäin. Jos sitäkään. Välillä sitä vaan tuijotteli kattohirsiä. Vanhoissa taloissa näkyy ne hirret kivasti katossa. Sitte mä lähdin fillarilla mettäpolkuja ajeleen ja bong-bong-bong-bong-bongasin 2 isoa kurkea. Mitä se tarkoittaa kun ne laulaa locomotion tango on a lonely rainbow? Miten sateenkaaren päällä muka voi tanssia? Ne lääkkeet teki mulle tämän. Vuosi sitte ku niitä jonku aikaa söin niin ne aiheutti mun päälle jotain pysyvää damagea ja vaikka siitä olis miten paljon aikaa (tänä vuonna en oo syöny pillerin pilleriä) kun niitä on vetäny niin ne vauriot mitä ne tekee ihmiselle ei mee välttis ikinä pois.

Mä en voi mennä kenellekkään kertoon mitä mulle oikeesti kuuluu koska ne sanoo että mulla on joku skitsofrenia vaikka ei mulla mitään semmosta oo. Onko muita joilla on väärä diagnoosi tietääkö kukaan miten sen kanssa tulee menetellä? Onneksi mä osaan juosta. Jos ambulanssikuskit, tai mitä ensihoitajia ovatkaan, juoksee mun perässä tai jos poliisit (ein-zwei-polizei-drei-vier-Grenadier hah mä luulin aina ennen että se on drei-vier-great idea miksi tämä kone siirtää kursoria itekseen väärään kohtaan yhtäkkiä sitä vaan huomaa että teksti menee johonkin toiseen lauseeseen keskelle sanaa) jahtaa mua niin kyllä mä niiltä karkuun pääsen. Ei ne tiedä kuka mä oon. En mä usko että ihminen pääsee varjostaan eroon jos siihen iskee teräksisen telttavaarnan täsmälleen keskipäivällä. Onhan se jännä ajatus mutta en mä usko että se oikeesti menee sillä tapaa niin (tai näin väärinpäin). Jos ne ei saa mua kiinni niin ei ne tiedä kuka mä oon. Mutta jos ne saa kiinni niin sitten sitä on pulassa. Jos niille sanoo että mä oon kunnossa en mä mitään tartte niin ne ei usko. Ne ei ikinä usko jos sanoo jotaki mikä ei oo totta. Ei terve ihminen pakoon juokse ne sanoo mutta mä sanon että kyllä juoksee. Semmonen terve ihminen jota pidetään jotenki mielisairaana juoksee ihan varmasti pakoon. Siinä Yksi lensi yli käenpesän filmissäki Jack Nicholsonille tehtiin lobotomia vaikka se ei edes ollu mitenkään sairas.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » La 02 Kesä 2018, 14:12

Ens kerralla ku mä kirjoitan tänne niin mä kirjoitan aiheesta ”mistä skitsofrenia johtuu”. Eikä se tuu oleen mitään tekstiä tyyliin lääkärikirja. Oon mä osan siitä jo tehny. Mut nyt mä laitan tänne pari Youtube juttua. Eka on yks naamaritesti. Siinä siis kysytään et onko se naamari mikä siinä pyörii niinku kupera yhdeltä vai kahdelta puolelta. No yhdeltä puolelta tietysti. Siis miten se vois olla molemmilta puolilta kupera? Eihän naamari oo ikinä. Jos olis niin vaikeeta sitä olis päässä pitää. Sitte siinä kysytään et pyöriikö se maski yhteen vai kahteen suuntaa. No yhteen suuntaan tietty. Jos naamari pyörii ympäri niin miten se voi silloin muka pyöriä kahteen suntaan? Mä en tajuu miten ne vois nähdä niinku toisella tapaa. Niin ja vastauksissa sanottiin et sitten on normaali jos näkee ne siten että se on kahdelta puolelta kupera ja pyörii molempiin suuntiin. Siis täh? Linkki alla. Eka siinä on siis se naamaritesti ja lopuksi vielä joku bonustehtävä mut sitä bonusta mä en tehny.

Only a Schizophrenic or a Genius Can Answer This:

https://www.youtube.com/watch?v=NeLsn3Y6LLs

Tämä toka linkki ei oo mikään testi, tää on semmonen kuvattu pätkä tyyliin jotenki niin et voihan se olla tällaistakin tämä. En mä oo muuta tietoa netistä kattellu liittyen skitsofreniaan ku nämä 2.

If you have Schizophrenia:

https://www.youtube.com/watch?v=_SF5AVJ6GJ4

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » La 09 Kesä 2018, 11:31

MISTÄ SKITSOFRENIA JOHTUU? (Osa1)

En mä tiedä miksi mulla on skitsofrenia. Eikä ne lääkäri-psykiatrit tai siihen suuntaan erikoistumassa olevat tyypitkään sitä mulle kertoneet. Jos tiesivät itekkään. Tietääkö kukaan mikä sen aiheuttaa. Aloitetaan ihan alusta miettiin tätä. Aivan eka pitää pohtia perintötekijät. Ja sitäki ennen aivojen rakennekysymykset.

Saattaahan se olla et skitsofreenikon päässä on palikat vähä eri järjestyksessä mitä terveellä ihmisellä. Tai mistä mä tiedän. En mä lue lääkärikirjoja, mä luen Stephen Kingiä. Mä tykkään sen tyylistä kirjoittaa. Mutta vaikka oliski palikat sikin sokin siellä kallon sisällä niin kai se jonku ulkoisen/sisäisen laukaisimen vaatii et se sairaus aktivoituu. Vai vaatiiko? Kuten sanottu, en oo psyykkisen mielen lainalaisuuksista kertovia opuksia kirjastosta lainaillu koska mua on aina kiinnostanu enemmän se et minkä monsterin se Kingi on kirjaansa upottanu tällä kertaa.

No onko se perinnöllistä? Ei meidän suvussa sitä ainakaan oo esiintyny, mun vanhemmat oli terveitä työssäkäyviä ihmisiä. Ei ne ikinä sekoillu mitenkään. Veli kävi koulunsa loppuun ja on nyt töissä. Vakipaikka. Ei sekään missään mielisairaalassa oo kesiänsä viettäny. Entäs sitten muut sukulaiset, sedät ja serkut, tädit ja pikkuserkut? Siellä ne elelee elämäänsä, perustaa perheitä ja puskee duunia. Tekee kai sitä mitä ihmiset yleensä, grillailee kesäisin ja hiihtää talvisin. En oo kuullu et kenelläkään olis ollu korvien välissä ikinä mitään häikkää.

No mites meni mun lapsuus, löytyiskö sieltä sitten kenties jotain syytä? En mä muistele menneitä juurikaan tai juttele ihmisille päivittäin siitä mitä mä tein ku olin alle kymppivuotias. En mä oikein tiedä miksi mä niin tekisin. Mut on mulla päässä muistoja niistä vuosista, hetkiä, hajanaisia kuvia jotka ei liity mihinkään, jotka ei oo missään järjestyksessä, ne vaan on eikä selittele sen kummemmin olemassaoloaan, et miksi mä ne muistan. Ne on vähän niinku kuvia dvd- elokuvan kohtausvalikosta; Se kun mä seison traktorin peräkärryillä ja tuijotan tummansinisiä tarralenkkareitani, ne on mun veljen vanhat ja vähänkö siistit. Se kun mä istun ison sinisen Ford- merkkisen polkutraktorin päällä kuivaajan pihassa jalat konepellillä ja mun veli lykkää sitä ja se traktori menee kovaa mutta silti mä huudan vauhtia vauhtia ja veli juoksee ja lykkää minkä ehtii. Ne loputtoman pitkät ja kuumat pellot missä lompsitaan kumpparit jalassa ja noukitaan hukkakauraa. Takiaiset kietoutuu saappaiden ympärille ja päivän tallustelusta saa palkaksi jäätelötuutin. Se miltä vastapuitu vilja syksyllä tuoksuu. Se kun ollaan äitin kanssa kaupassa ja saadaan veljen kans valita mitä halutaan, siis semmosesta pyörivästä telineestä joku lelu. Mä en muista mitä velipoika valitsi mutta mä ite otin koottavan huoltoaseman, siinä oli kaksi bensapumppua ja keltainen katos ja se oli silloin supersiisti mun mielestä. Se kun mä muutan veljen matikan kirjoista miinuslaskut plussiksi kun mä en osaa vielä vähennyslaskua, ja lasken niitä sitten. Se kun pelataan korttia isän ja veljen kanssa joskus iltaisin. Se kun mä vuolen mun jousipyssyyn nuolia puunkappaleista. Se ku mä sain synttärilahjaksi lego poliisiaseman.

No mut kumminki, mä leikin pentuna tosi paljon mun veljen kanssa, se oli mua 2 vuotta vanhempi. Me oltiin rosvoja tai Robin Hoodia tai mettämiehiä tai mitä ikinä keksittiinki. Me pelattiin myös paljon lautapelejä (tietsikkaa meillä ei ollu) ja rakenneltiin legoista kaikkea kivaa ja vingutettiin autorataa. Oli meillä puusta tehdyt miekatkin ja jousipyssyt ja puinen kivääri. Niin ja me harrastettiin urheilua, lähinnä yleisurheilua ja suunnistusta ja hiihtoa. Mä luin myös paljon, mä opin lukemaan jo joskus neljän vanhana. Ei mua kukaan opettanu, mä opin ite kun tuijottelin aikani niitä kirjoja. Ainaki äiti on kertonu et ku mun veli tuli ekaluokalla koulusta kotiin aapinen kainalossa niin mä otin sen opuksen ja menin keittiön pöydän alle ja luin sen siellä kannesta kanteen. Ja mä olin silloin 5v. Meillä oli myös pikkutraktoreita ja niille kaikki peräkärryt ja paalikoneet ym lisälaitteet ja kuormureita oli ja lelukaivureita ja pikkuautoja ja pehmoeläimiä ja mulla oli t-paita jossa oli Mikki Hiiren kuva ja mä keräilin silloin Aku Ankan taskukirjoja. Kesäisin pystytettiin pihamaalle sulkapalloverkko. Aika normaalitouhulta kuulostaa, eikö?

Mutta silti, en mä pentuna osannu oikein kuulua mihinkään, mä tunsin itteni aina vähän ulkopuoliseksi ja erilaiseksi. Ei mulla 13 ekaan vuoteen ollu juuri muita kavereita ku mun veli koska mun sosiaaliset taidot oli vähä mitä oli. Yläasteella mukaan kuvioihin tuli jo jokunen kaveri. Kyllä mua kiusattiinki peruskoulussa jollain tapaa. Joskus mä menin mun huoneeseen ja laitoin oven kiinni ja kuvittelin olevani aivan yksin koko talossa. Silloinki mulla oli toisinaan jo suuri eristäytymisen tarve. Ja kyllähän mä vietin paljo aikaa yksin. Mä tykkäsin lukee kaikkia tarinoita. Silloin mä luin mieluummin ku kattelin jotain filmin pätkää. Ja usein mä leikin yksin pikkuautoillaki, niitä oli iso muovinen koppa sängyn alla. Ne ajoi kolareita ja silleen.

Yläaste oli vaikeeta aikaa mutta niin kai se on kaikilla. Se on hankala ikä. Opo kehoitti mua silloin meneen jutteleen psykologin kanssa mut en mä ikinä menny. Koska vaikeaahan se on sanoo et mikä 13-16 vuotiaalla on normaaliin murrosikään kuuluvaa yleistä ketutusta ja mikä ei. Yks tyyppi tokaisi joskus seiskalla koulun käytävällä et sitä vi***taa niin et huvittais lentää raketilla kuuhun. Mä komppasin. Ja varmaan puolet luokasta teki samoin. Mä muistan sen tilanteen. Oli alkusyksyn sateisen harmaa maanantaiaamu ja me nojailtiin luokan edessä ja odoteltiin opea ja mä tuijotin jonku tytön puna-vihreetä reppua ku siihen oli mustalla tussilla kirjotettu kaikkee tekstii tyyliin ”Peace” ja ”EI eläinkokeille”. Ja mahtoi siinä joku bändinki nimi olla. Sitte alko tunti, se oli kotsaa ja tehtiin teeleipiä. Mä tiesin jo silloin ettei musta ikinä mitään Gordon Ramsayta tulisi.

Mutta joskus parikymppisenä mulla ne vakavemmat vaikeudet vasta alkoi. En mä oikeen päässy oman elämän alkuun niinku sen ikäsen kuuluis.

EAP
Viestit: 108
Liittynyt: Ke 15 Maalis 2017, 22:35

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja EAP » La 09 Kesä 2018, 20:57

Mä tiedän mistä mun skitsofrenia johtuu...

1) Geneetinen alttius
2) traumaatinen lapsuus
3) Laukasevat tekijät.. n 20 vuotiaana

Eli mulla alkoi oireilu armeijassa paniikkioireilla..Kävin armejan loppuun ja yritn elää niinkuin muut kunnes kiikutettiin psykoosissa ambulansilla sairaalaan.... Se oli aika 18- 23 v milloin olin todella huonossa kunnossa ja psykootinen sitten siittä aloin toipumisen tielle joka kesti yli 10 vuotta ja olin vielläkin sairas ja oireilin..Nyt jotain 5 vuotta on mennyt ihan hyvin..Oireet vähäisiä

Siksi olen varma että suurin syy sairastumiselle on erittäin pahat traumat lapsuudessa silloin paranoidisuus kehittyi ja avoissa tapahtui jotain jonka takia sitten nuorena aikuisena välittäjäaineet olivat täysin sekaisin..Ja mitä katselen ja mietin psykoosia niin ei sekään turha tila ollut se oli erittän paranoidinen ja väkivallan pelkoista aikaa..Kuviteltuja ääniä ja ihmisiä ja olin monesti varma että mut hakataan hengiltä..Nämä psykoosit oli yks yhteen väkivaltaisen lapsuuden kanssa.. Oli vaan nämä pelot voimistuneet n 100 kertaisiksi..Eli elin lapsuuden traumat uudestaan psykoosissa..Ja se oli aivojen ainut konsti käsitelllä nämä asiat kun en niitä ollut mitenkään koskaan käsitellyt...

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Su 10 Kesä 2018, 13:19

EAP kirjoitti:Mä tiedän mistä mun skitsofrenia johtuu...

1) Geneetinen alttius
2) traumaatinen lapsuus
3) Laukasevat tekijät.. n 20 vuotiaana


Rankka tausta sulla. Sä osaat sitäpaitsi hyvin kiteyttää asioita. Aina ku mä yritän kertoa jotaki niin se menee lähinnä jaarin-jaarin-jaaritteluksi. Koska en mä läheskään aina tiedä mitä sanoa. Mulla olis joskus kauheestikkin asiaa mutten mä tiedä miten sen lauseiksi laittaisi. Tai sitten mulla ei oo sanoja. Tai sitten mä en tiedä mitä ne sanat on millä kertoa mitä. Jos joku kysyisi multa että mikä muhun sattuu eniten mä sanoisin etten mä tiedä. Ja jos joku kysyisi miksi mä oon ryssiny elämäni aika lahjakkaasti mä sanoisin siihenkin etten mä tiedä. Miksi kävi niin kuin kävi en mä tiedä enkä mä tiedä paljon muutakaan. Mutta sen mä tiedän et mitä silloin pitää tehdä jos menee hermot. Siitä mä kerron seuraavaksi.

Naapurissa on lapinkoira. ”Lapinkoira on seurakoira joka viihtyy perheen keskellä”, sanotaan jossain kyseisen rodun esittelysivulla. Mut naapurin koiraa pidetään lähinnä häkissä, mitä nyt joskus lykätään ruokakippo naaman eteen tyyliin häkin ovi auki, purkkiruoka sisään, häkin ovi kiinni. Siellä se sitten haukkuu yksinäisyyttään Hau-hau-hau. Joskus kovempaa HAU- HAU-HAU. Varsinki silloin kun naapurissa ei oo ketään kotona. Joskus ne häipyy koko viikonlopuksi jonnekki huitsin nevadaan eikä ne ikinä ota koiraa mukaan mihinkään. Joten toisinaan mun hermoon käy se jatkuva haukkuminen. Ärsyttävimpiä ääniä maailmassa on just joku koiran tyhjänpäiväinen jatkuva räksytys. Vaikka onneksi se on vuosien myötä vähentyny, ei se enää niin järjettömän montaa tuntia vuorokaudessa ulise mitä alkuaikoina ku ne hommas sen koiran. Mutta jos mä teen pihalla jotain ja koko aika kuuluu hau-hau-HAU-HAU-HAU niin sitten mä joskus huudat et HILJAAAAAA!!!! Tai et NYT KOIRA TURPA KIINNIIIII!!!!!

Kerran mä kävin sanoos naapurille et teidän koiralla taitaa olla joku hätänä ku se on haukkunu nyt jo 2 ja puoli tuntia yhteen menoon. Mä sanoin vielä et se on varmaan aika yksinäinen tuolla häkissään niin et voisko joku telmiä sen kanssa vaikka takapihalla jonku aikaa tai jotain. Naapuri sanoi et kyllä sen kanssa tehdään ihan tarpeeksi, hommaa peltorit, ja löi oven kiinni mun naaman edessä. Joten koska ystävällinen lähestymistapa ei auttanu mitään niin nyt joskus ku mulla menee käpy siihen piskiin (tai oikeestaan sen omistajien asenteisiin) niin mä huudan mun omalla pihallani niin kovaa ku jaksan. Mutta en mä loukkaa enkä solvaa ketään enkä kiroile enkä mee naapurin tontille huutaan vaikka kyllähän se mun huuto sinnekkin asti kuuluu. Yleensä mä huudan laulun sanoja. Saatan mä kyllä eka huutaa et pää kiinni piski mutta sitte mä huudan jonku biisin sanoja tyyliin KYLLÄ MINÄ MAKSAN SEN NIKKELIMARKAN JONKA MINÄ OLEN SULTA LAINANNUT, OLETHAN SÄ VARMAAN JO OLLUT SITÄ VAILLA JA KAUANKI MARKKAASI KAIVANNUT!!!!!!! Siinä on se idea että se karjuminen itsessään auttaa jo sinänsä niin et saa mielen rauhottumaan, sama kai se sitten on mitä ne sanat on mitä siinä keuhkojen täydeltä päästää menemään.

Aina ku mä meen sen talon ohi fillarilla tai kävellen ja se koira taas meinaa tukehtua haukkuunsa siellä vankilassaan niin mä erittäin kovaan ääneen lausun jonku musiikkikappaleen sanoja etten mä tekisi jotain pahempaa. Niinku paloittelisi moottorisahalla sitä koirahäkkiä atomeiksi. Kerran mä fillaroin siinä sitte ja karjuin sille koiralle et HALUAISIN SULLE LAHJOITTAA KOTONA ITSE TEHTYJÄ KYNTTILÖITÄÄÄÄÄÄ!!!!!!! No eipä siinä mitään mutta naapurin muksut oli ulkona just silloin ja ne tuijotti mua siinä silmät teevadin kokoisina. Idea on siis se ettei mee niille koiran omistajille valittaan siitä peijakkaan piskistä koska niitä ei kiinnosta a) omistaa koiraa, b) tehdä sen kanssa mitään, ja c) se että sen koiran jatkuva haukahtelu rasittaa naapureita.

On muuten yleispätevä keino muutenki. Jos menee hermot niin et tarttee huutaa niin voihan sitä tietty huutaa vaan suoraa huutoakin omalla pihallaan tai jossain metsässä mut mieluummin mä huudan niitä laulun sanoja. EN NÄE SINUA ENÄÄ JUNA KAUAS POIS SINUT KULJETTAA SILTI TUNNEN SINUN ISTUVAN PENKILLÄ MUA VASTAPÄÄTÄ!!!!!!!! Tehokasta ja toimivaa.

Laulun sanat auttaa hajotukseenki. Jossain kaupassa ku mutisee itekseen (silloin ei oo tarvetta huutaa jos hajottaa vaan sillälailla mutista niinku sanoin)

Turn around Every now and then I get a little bit terrified
And then I see the look in your eyes
Turn around, bright eyes! Every now and then I fall apart
Turn around, bright eyes! Every now and then I fall apart
Turn around Every now and then I get a little bit restless
And I dream of something wild

tai jotain muuta kappaletta.

En mä sano etteikö ihmiset saattaisi vähä ihmetellä sellaista toimintaa mutta en mä ainakaan välitä niiden ihmettelyistä. Siinäpähän ihmettelevät ja pällistelevät. Mä yritän kumminki vaan selviytyä, tavalla tai toisella.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Pe 15 Kesä 2018, 0:07

Diagnosoinnin vaikeus. Miksi joka asialle pitää olla joku nimi, joku diagnoosi. Miksi joka asia tarttee liittyä johonkin. Miksi ne ei voi olla vaan irrallisia juttuja joita ei oo tarvetta sen kummemmin selitellä tai ahtaa eri lokeroihin. Ne sanoi että mun on tavallista vaikeempi sopeutua muutoksiin ja et se voi olla merkki jostain neuropsykiatrisesta häiriöstä (eli aspergerista). Mitä sitte jos mulla nyt sattuu oleen sama maastopyörä minkä mä sain 11-vuotiaana (se on Cyclone merkkinen mutta mä liimasin sen Cyclone tekstin päälle ison Fordin tarran joskus aikoinaan ja se koristaa sen sinivalkoista runkoa vieläki). Mitä sitte jos mulla on samat stereot mitkä mä sain ku olin 13-vuotias. Mitä sitte jos mulla on sama sininen kotelomainen lentokonepenaali missä mä oon säilyttäny kyniä ala-asteen vitosluokalta lähtien. Ei nuo oo merkkejä mistään neuropsykiatriaan liittyvästä hommasta nimeltä muutosvastarinta. En mä vaan näe mitään syytä luopua hyvästä fillarista tai JVC:n stereoista joilla voi soittaa kasettia. En mä näe mitään syytä luopua kaseteista tai mun autosta (jooo se on se Foort Escort vm-99) jolla mä oon huristellu jo 11 vuotta.

Niissä epikriiseissä mitä ne aina lähettelee jostain kumman syystä sairaalasta ja psyk.polilta kotia luettavaksi sanotaan et ”huomattavasti ikäistään nuoremman vaikutelman antaa”. Tiedä sitte mistä se johtuu. En mä jaksa joka päivä niin vakava vanha Väinämöinen olla. Aiheuttaako skitsofrenia sitä(kin) et sitä niinku taantuu jotenki? Vai onko se neuropsykiatrista oireilua? Vai onko se sitä että no, se nyt vaan on semmonen -minkäs sille mahtaa. Ai niin, psykiatriassa ei oo sitä vaihtoehtoo. Kaikelle pitää olla joku nimi. Niinku se et mä tykkään matikasta. Se vaan nyt on niin kiva laskee kaikkee. Differentiaali ja integraalilaskennasta varmaan pidän eniten. Ja voi jukra, se John Nash siinä elokuvassa Kaunis mieli, oli matemaatikko ja sillä oli skitsofrenia. Johtopäätös: Jos mulla ei olisi skitsofreniaa niin mulla ei olis mitään mielenkiintoa niitä numeroita pyöritellä ja laskea pyörähdysparaboloidin tilavuutta. Niinkö se muka on kuka mitä häh sanokaa joku? Se Nash on muuten syntyny 13.6. eli samana päivänä mitä minä. Eri vuonna vaan. Sattumaako? I I don't think so. (Mä en ikinä voi sanoa vaan et I (I) don't think so, mun on pakko sanoa se I siihen alkuun 2 kertaa. Josta johtuen mun on pakko kirjoittaakin se niin.)

Entä sitte jos mä otan kaiken kirjaimellisesti. Miksi sillekkin pitää olla joku syy ja selitys. Ketä semmonen ominaisuus edes haittaa ja koska? Mitä sitten jos on hankala kattoo ketään silmiin kun puhuu. Tartteeko sitä nyt koko ajan toista herkeämättä tapittaa suoraan verkkokalvoon siinä ku selittää? Ja ne sanoo et ne on oireita jostain, ne on oireita jostain..

Mä kerroin (syystä jota tiedä en) kerran yhdelle psykiatrille että mä härvään kaikkea kummaa joskus ja et mä sanon sitä säätämiseksi. Se sanoi et kerro lisää siitä säätämisestä! Joku siinä miten se sen sanoi (huomattavan innokkaasti) tai sen ilmeessä tai jossain äänensävyssä (ai niin ne sanoi et mä tulkitsen ilmeitä ja eleitä joskus väärin (!oire jostakin!)) aiheutti sen etten mä puhunu sille enää mitään siitä. Oh fuck mua rupes pelottaan. Koska se oli liian innokas kuulemaan aiheesta nimeltä säätäminen. Sillä oli kai kova hinku tunkea jonku otsikon alle se ja kaikki siihen liittyvä. Ja mua rupes pelottaan et mikä se taudin nimi siinä otsikos olis. Ei mua pelottanu se että ne sanoo et mulla on aspergeri koska mä tiesin ettei mulla sitä sentään oo. Loppuun asti ne tosin väitti että mulla olis asperger piirteitä.

Kas kun säätämiseen liittyy niin monta asiaa. Mutta ei sitä löydy lääkärikirjoista sillä sanahaulla. Enkä mä uskalla psykiatreille kertoo mitä kaikkee se oikeesti tarkoittaa. Sama homma sen sulakkeen kanssa. Mä sanoin et joskus multa niinku palaa sulake päästä. Kerro lisää! sanoi psykiatri. Taas liian innokkaasti, silleen et sitä oikein tosissaan huvitti kuulla mitä kaikkea epänormaalia siihen kuuluu ja mitä kaikkee se vois päätellä siitä ja mihinkä diagnoosiin ne asiat saattais liittyä. Joten en kertonu. Kerran se psykiatri kysyi et mikä on fiilis. Hajottaa, mä vastasin. Mitä se tarkoittaa se hajottaminen, se kysyi. Turha kai mainita etten kertonu. Mutta vaikka mä kuinka kaunistelin totuutta ja vakuutin olevani paremmassa kunnossa mitä olinkaan (hei mä oon ihan okei - et oo, me ollaan susta tosi huolissamme) ja salasin puolet asioista ja jätin toisen puolenki kertomatta niin siitä huolimatta ne teki jollain perusteella jonku diagnoosin. Kai psykiatrit jotenki näkee sen et koska joku vaan sanoo olevansa kunnossa ja koska se oikeesti on sitä mitä sanoo. Ne näkee senkin koska joku ei ite tiedä olevansa vähä pois oikeesta.

hei mun tarttee säätää hetki ku mua hajottaa ettei sulake palais päästä

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Su 17 Kesä 2018, 21:13

SKITSOFRENIAN HOITO

Miten se pitäisi toteuttaa eli mitä on suositukset ja miten se käytännössä menee mun kohdalla.

Jossakin on sanottu että skitsofrenian hoidossa tärkeää on:

1. Luottamuksellinen hoitosuhde

Emmä tiedä. Oonhan mä sille psykiatrille sanonu etten mä syö lääkkeitä. Mut turha luulla et kertosin mitään muuta. Turha luulla et kertoisin mitään muuta ku et hyvin menee vaikka välillä ei meniskään. Eikä se tarkoita ettenkö mä luottaisi siihen, mä vaan, no en mä tiedä miksi mä en sano sille niinku asiat on. Pakkohoitoko siinä pelottaa. Vai mikä.

2. Säännöllinen lääkehoito (eli antipsykoottejaaaa-aaa)

Öö en mä syö lääkkeitä niinku varmaan joka ikinen joka on joskus mun tekstejä täällä lukenu tietää.

3. Läheisten tuki

En oo kertonu niille joiden kanssa oon enemmän tekemisissä, ei edes mun äiti eikä veli tiedä mitään mun diagnoosista. Just sen takii ja sillä tapaa niin ja näin sekä väärinpäin eli pointti tässä on se että jos mä oon tajuttoman huonossa kunnossa ja ihan kuutamolla niin ne ei voi soittaa kenellekkään eikä kertoilla lääkärille musta mitään. Koska ne ei tiedä mistä on kyse. En mä ainakaan jaksa koko aika pelätä et milloin joku omainen tai naapuri mahtaa soittaa poliisiambulanssin paikalle ku näkee mun sekoilevan jotenki. Niinhän siinä saattais joskus käydä jos joku tietäis et mulla on psykoositason sairaus. Tulipa tässä tuotaki asiaa kirjoitellessa mieleen että onkohan se nyt sitten ihan järkevää ja tolkullista toimintaa tommonen salailu ja varsinkin noilla perusteilla.

4. Mahdollinen terapia

Mä lopetin sen jonku ajan päästä.

No mitäs tässä sitten..Seuraavaksi kolme kohtaa lisää eli mitkä seikat vaikuttaa skitsofrenian hoidon toimivuuteen:

1. Hoitomyöntyvyys

Just joo. Mä oon sitte viimeisen päälle hoitomyönteinen.

2. Lääkemyönteisyys

Tartteeko edes kommentoida?

3. Sairaudentuntoisuus

Ja 0 pojoa sain tästäkin kohdasta!

Tulokset:

Tämä mun tapa toimia on niinku istuis puun oksalla ja sahais sitä oksaa juuresta poikki.

EAP
Viestit: 108
Liittynyt: Ke 15 Maalis 2017, 22:35

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja EAP » Su 17 Kesä 2018, 23:42

Mulla on hoitona pelkkä lääkehoito eli terveyskeskuksessa uusivat lääkkeet...

Sanoisin että aika erikoista että ei ole mitään hoitoa järjestetty vaikka on näin vakava sairaus..Ehkä ne on katsoneet että en tarvi kummempaa hoitoa...

Ja mitä siihen tulee että ketkä tietää sairauden niin kaikki oikeestaa jotka mun lähellä on ..En ole sitä keltään läheiseltä salannut..Ja sisarusten kanssa on niin läheiset välit että se ois mahdotonta oikeestaan ja ois tosi rankkaa kun pitäs viellä tätä sairautta salailla..

Sisko mut aikoinnaan sai M1 lähetteellä sairaalaan ja olenkin erittäin kiitollinen siittä olin täydessä psykoosissa ja se ois muuten päättynyt huonosti..

Ei kukaan ilman syyttä saa ihmistä pakkohoitoon..Siinnä on tarkat kriteerit pitää olla vaaraksi itselle tai muille näin käytänössä ja täydessä psykoosissa..

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Ma 18 Kesä 2018, 22:21

EAP kirjoitti:Mulla on hoitona pelkkä lääkehoito eli terveyskeskuksessa uusivat lääkkeet...


Aika vähäistä on hoito mun mielestä jos ei oo muuta ku reseptien uusimiskäyntejä TK:lla. Ei riittäis itelle ainakaan.

Mulla oli tosi hyvä systeemi alkamassa silloin ku sairaalasta pääsin eli suunnitelmahan oli et kävisin psykiatrisella polilla juttelees aika useinki ja säännöllisesti kahden sairaanhoitajan/ mielenterveyshoitajan kanssa ja joillakin käynneillä olis sit psykiatrikin paikalla. Ja ne sanoi että sinne saa aina soittaa jos rupee menemään huonompaan suuntaan ja jos tulee siitäkin pahempi kriisi niin voi mennä akuutti psykiatrian polille, jonne siis pääsee 24/7. Joskus mä mietin ettei olis kantsinu luopua siitä järjestelmästä. Mutta mä tein niinku tein, eli nyt käyn pari kertaa vuodessa yksityisellä and that's all folks. Musta tuntuu että ne syyt miksi mä tein semmosen ratkaisun johtui siitä että (taas kerran) mun todellisuudentaju vietti pekkaspäiviä jossain muualla ku mun päässä. Ainaki mitä muistan niin mä koin kaikki niiden silloiset auttamisyritykset ihan sairaan uhkaavina ja pelottavina ja mun mielessä pyöri kaikkia kummia ja epärealistisia oletuksia ja (kauhu)mielikuvia siitä paikasta ja niistä lääkäreistä. Mutta nyt toisinaan haluaisin kyllä sen systeemin takas.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Su 01 Heinä 2018, 0:04

Jos se välittäis vastata mulle niin mä kysyisin siltä että miltä tuntuu olla elämässä mukana, miltä tuntuu olla olemassa jollekkin. Miltä tuntuu kun on joku paikka ja tehtävä. Miltä tuntuu kuulua johonkin. Miltä tuntuu kun on elämä hallinnassa. (How do you do the things that you do?) Miltä se tuntuu kun ei oo epäonnistunu melkein joka asiassa. Mä kysyisin siltä että miltä se tuntuu kun ei seiso kaikesta koko ajan sivussa ja oo ulkopuolinen (syrjäytynyt?). Kertoisko se mulle miltä tuntuu olla pysyvästi tärkeä jonku elämässä, miltä tuntuu kun ihmiset ei kävele ohi. Miltä se tuntuu kun on saanu jotain aikaan. Mutta en mä kysy sillä mä tiedän ettei se välitä vastata mulle. Mitä mä kerron sille sitä se ei välitä kuunnella. Ja kun mä seison siinä ja se on taas niinku mua ei olisikkaan niin mua huvittais sanoa sille jos sä jaksat ole minulle ihminen edes hetken verran. Mä haluaisin kysyä siltä että miltä se tuntuu kun mieli ei oo pysyvästi rikki ja vinksin-vonksin-vinksallaan, miltä se tuntuu kun ei hajota. Miltä se tuntuu kun olo ja elo on ehjä ja tasapainoinen. Miltä se tuntuu kun ei oo yksinäinen.

Mä kysyin siltä kerran -niin mitäs mä kysyinkään!- mä kysyin siltä että voisko se olla mun kaveri. Mä en tänäkään päivänä tiedä mitä se sen ilme tarkoitti (mä en tunnistanu sitä ilmettä) kun se kattoi mua sen kysymyksen jälkeen. Se oli kummiski aika kauan hiljaa ja sanoi sitten että kyllä siellä saa joskus käydä ja hetken jutella. Hei miltä se tuntuu kun ei vietä juhannusta yksin. Miltä se tuntuu kun joku haluaa mukaan johonkin, joku tarttee johonkin. Miltä se tuntuu kun tietää että joku kaipaa, jollakin on ikävä. Miltä se tuntuu kun mahtuu joukkoon, miltä se tuntuu kun ihmiset ei sano että niillä on elämä muualla ja että mulle ei oo tilaa siinä.

Mutta mitä mä tiedän sitä mä en sille kerro. Mä tiedän miltä se tuntuu kun ihmisestä ei ole tähän elämään. Mä tiedän miltä se tuntuu kun ei pysy muiden mukana. Ja mä tiedän miltä se tuntuu kun ei oo kukaan eikä mikään ei missään eikä mitään. Ja mä tiedän -voi jukra sen mä tosiaanki tiedän- miltä se tuntuu kun HAJOTTAAA --------hello darkness my old friend, I've come to talk with you again--------

Mä en päässy ulkoportaita pitemmälle. Mä tein tänään yhden tieteellisen(?) kokeen eli mä kokeilin laittaa kengän eka oikeaan jalkaan ja sit vasta vasempaan. No eihän siitä mitään tullu. Eteisessä mulla oli koko aika semmonen fiilis et tennarit on väärin jalassa, ne on laitettu ihan väärin. Portailla mun oli sitte pakko riisua ne silleen et oikee tossu ensin ja vasuri sitten. Koska se kenkä tarttee ottaa eka pois jalasta jonka on laittanutkin eka (no tietty silleen mitenkäs muutenkaan). Mutta pointti tässä pienimuotoisessa tieteellisessä(kö) tutkimuksessa oli se, että kenkä kuuluu laittaa vasempaan jalkaan ensin ja sitten vasta oikeaan. Niin se vaan on. Ei pysty olla jos tekee toisin. Ja se on muuten sama homma sukkien kanssa. Ihan mahdotonta toimia muutoin kuin niin. Hei kello on nyt 00.00, just alkoi heinäkuu!!!!

EAP
Viestit: 108
Liittynyt: Ke 15 Maalis 2017, 22:35

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja EAP » Ke 04 Heinä 2018, 22:03

Minä tiedän miltä noi tuntuu erittäin tuttuja tunteita :?

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » To 05 Heinä 2018, 16:25

EAP kirjoitti:Minä tiedän miltä noi tuntuu erittäin tuttuja tunteita :?


Mukava kuulla etten oo yksin näiden fiilisten kanssa. Toisaalta ikäväähän se on että jollekkin on tuttua huttua tuo mitä tuossa edempänä selitin mutta onhan se kiva tietää etten oo ainoo ihminen koko maapalloplaneetalla jolla on toisinaan tommosia ajatuksia.

Jäi jotenki häiritteen se palovaroittimen patteri. Tänään ku kaupassa kävin niin ladoin niitä ostoksia siihen hihnalle silleen et vihreet tavarat (kurkku ym) eka ja sitte ruskeet (jauheliha ja kahvipaketti) ja sitte siniset (maito) ja sitte mä vasta hokasin sen pariston. Se oli jääny sinne kopan pohjalle pyöriin ku en mä muistanu että olin semmosenki mukaan ottanu. No ei siinä mitään mutta kun se myyjä kuljetti sitä hihnaa niin nopeesti etten mä ehtiny enää laittaan sitä patteria jauhelihapaketin viereen. Viereen siksi koska alapuolelle ei olis mahtunu, alla kun oli ne maidot. Ostokset kuuluu laittaa värien mukaan ja silleen että ne on aina pari kolme tuotetta rivissä vierekkäin (ei päällekkäin) ja jonot on suurinpiirtein suorassa. Voi ne tietty asetella yksitellenki jonoon mutta siinä tapauksessa myös pitää olla samanväriset peräkkäin. Se hihna vaan liikkuu sen verran vauhdikkaasti ettei aina ehdi järjesteleen niitä tavaroita kunnolla ja se häirittee joskus toisinaan ihan suunnattomasti. Silloin tekis mieli sanoa sille myyjälle että hitaammalla tempolla kiitos sitä hihnaa eteenpäin mutta en mä ikinä sano. Ja joskus tekis mieli sanoo sille että älä puhu samaan aikaan kun minä teen ostoksia koska mä en pysty keskittymään. Vaikka en mä tajua mitä ihmeen suunnatonta keskittymistä kaupassa käynti vaatii. Mua vaan häirittee se jos myyjä huutelee jollekkin toiselle myyjälle tai asiakkaalle jotain siinä samalla ku meikä on just latomassa elintarvikkeita tarkasti määrätyille paikoille mustalle muoviselle liukuhihnalle. Ja se häirittee jos mun takana seuraavana jonossa oleva ihminen tulee liian lähelle. Silloinkaan ei pysty keskittyyn mihinkään ku koko aika kelaa päässä jotain juttua tyyliin se on liian lähellä se tuli liian lähelle tarttee mennä kauemmaksi pitäis päästä kauemmaksi.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Pe 06 Heinä 2018, 23:05

Ennenku sulake palaa päästä niin pää ylikuormittuu. Tulee kaikenlaisia mielikuvia, niitä risteilee päässä sikin sokin hujan hajan ja tuntee liikaa ja sitten sattuu yleensä jotain mikä laukaisee sen tilanteen, se viimeinen niitti (tapahtuma, tilanne, sana) josta seuraa että pää jumittuu, niinku joku laakeri hirttäis kiinni siellä, ja tunteet lyö yli ja kohta ei tunnekkaan enää mitään ja mielikuvat katoaa päästä ja tilalle tulee tyhjä taulu jossa vilkkuu teksti OVERLOAD OVERLOAD OVERLOAD.

(Nyt jos mä oon ihan hiljaa niin ne ei kuule mua.) Joskus pitää viheltää peli poikki pään sisällä. Silloin sitä vaan tui-jot-taa. Se saattaa näyttää tosi omituiselta jos seisoo liikkumatta paikoillaan ja tui-jot-taa samaa kohtaa tunnista toiseen. Joskus vaan hetken aikaa mutta jos sulake palaa pääkopan sisällä (onko se 10A? 15A? Vai onko sille mitään määritelmää?) niin sitten siinä menee monta monta tuntia. Jäätyneitä sadepisaroita omenapuun kukissa lunta, sitä (tai jotain muuta laulunpätkää) silloin saattaa hokea mielessään miljoona kertaa peräkkäin. Jäätyneitä sadepisaroita -joo mä kuulen että joku kysyy ootko sä kunnossa mutta en mä välitä vastata sille enkä varmaan saisi sanotuksikaan mitään -omenapuun kukissa lunta- miksi se ei mee pois miksi se aina vaan seisoo tuossa ja kyselee -jäätyneitä sadepisaroita- kaikki kattoo mua mutta en mä välitä siitä mitä ympärillä tapahtuu -omenapuun kukissa lunta- ja sitten ei enää mitään ajatuksia ku pää menee lepotilaan ja aivot tilttaa tai jotain. ERROR ERROR ERROR ERROR -tuossa tuo poika vaan tuijottaa, ei se näytä kuulevankaan mitään- ERROR ERROR ERROR -kyllä mä kuulen mitä te sanotte- ERROR ERROR -mutta en jaksa puhua, en jaksa reagoida mihinkään mitenkään, en pysty reagoimaan- ERROR -hei mä en taida olla enää ihan tässä maailmassa- TILT--------. Se menee ohi se menee ohi jos mä saan olla hetken rauhassa jossakin muualla. Hetken rauhassa poissa tästä maailmasta. Ei tunne mitään ei ajattele mitään sitä on niinku hetken sivussa kaikesta. Pää joskus pätkii enkä mä mahda sille mitään, olin sitte koulussa (onko kaikki kunnossa, ope kysyy) tai discossa (soitanko mä taksin vai ambulanssin portsari kysyy) tai -pahin vaihtoehto- lääkärissä (psykoottinen se on jotenki psykoottinen). Ei siinä oo mitään psykoottista jos sulake palaa. Se on sitäpaitsi automaattisulake, se korjaantuu jonku ajan päästä itekseen. Ei sitä jää pysyvästi mihinkään jumitilaan.

Freni
Viestit: 86
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Skitsofrenia

ViestiKirjoittaja Freni » Su 15 Heinä 2018, 0:09

Yksinäisyys on sitä että on yksin. Se on sitä kun ei oo ketään kelle soittaa. Se on sitä kun ei oo ketään ketä näkis edes joskus. Yksinäisyys on 100 kpl videokasettia siellä täällä sekä kaapin päällä ja kirjahylly täynnä sarjakuvia, kirjoja ja DVD:tä. Se on sitä kun tuntee enemmän ihmisiä kirjojen ja elokuvien mielikuvitusmaailmoista mitä todellisesta elämästä. Se on sitä kun kämpässä on täysi kaaos (mä en pysty pitään järjestystä yllä) mutta mitä väliä kun ei kukaan ikinä käy kylässä. Yksinäisyys on sitä kun joka ikinen kenkäpari eteisessä on numeroa 42.

Yksinäisyys on sitä kun psykiatri sanoo että mulla on skitsofrenia. Semmosen uutisen jälkeen ei voi enää kertoa totuutta mistään sille lekurille jolle ennen kertoi kaiken. Tai ei ehkä ihan kaikkea kumminkaan. Melkein kaiken. Tai ainaki joitakin asioita. Tai ehkä osan joistakin asioista. Puolitotuuksia niistäkin. Ei voi kertoa enää sille miten oikeesti menee miltä oikeesti tuntuu, miltä se diagnoosi tuntuu, ja lääkkeistä puhuttaessa voi vaan nyökytellä ja sanoa joo joo hyvin ne toimii. Ei uskalla sanoa mitään kun ei tiedä mikä on normaalia ja mikä ei, ettei vaan vahingos sanoisi mitään väärää +että koko aika miettii mitä jos se keksii lisää diagnooseja mitä jos se lisää lääkitystä mitä jos se määrää jotain toistaki lääkettä. Mitä jos se suosittelee sairaalajaksoa. Mulle on ehdoteltu semmosta montakin kertaa mutten mä oo läheskään aina sinne menny.

Yksinäisyys on sitä kun kaveri sanoo että kannattaisko nyt syödä niitä lääkkeitä. Yksinäisyys on sitä kun toinenki kaveri ehdottaa samaa. Yksinäisyys on sitä kun naapuri soittelee äiteelle että mä käyttäydyn omituisesti, onko mulla joku hätänä.

Yksinäisyys on sitä kun terapeutti (kävin tosiaan psykoterapiassa n.5kk ajan viime talvena) koko ajan jankkaa niistä lääkkeistä, ja vertaa neuroleptejä verenpainelääkkeisiin. Niillä mitään yhteistä oo. Yksinäisyys on sitä kun terapeutti sanoo että nyt voisit jo mennä oikeesiin töihin. Yksinäisyys on sitä kun se ohittaa mun skitsofrenia oireet olankohautuksella ja sanoo MITÄ SITTE? Yksinäisyys on sitä kun se ei toisinaan tajua yhtään mitään siitä mitä sille yrittää selittää.

Yksinäisyys on sitä kun ei oo ikinä ollu kesälomalla. Tai lomalla oon nytkin mutta en semmosella kesälomalla jota saa silloin kun on ollu töissä tarpeeksi kauan. En oo ikinä pystyny oleen missään niin kauaa aikaa yhteen menoon.

Yksinäisyys on sitä kun joku tuttava kaupungilla tihentää askeleitaan ja kääntää pään poispäin mut nähdessään ettei sen vaan tarttis tervehtiä mua. Yksinäisyys on vaivautunut katse minkä saa osakseen jos sen puolitutun paikalta pakenemisyrityksestä huolimatta menee jutteleen sille jotain.

Yksinäisyys on sitä kun ne sanoo että psykologisten testien perusteella mulla on vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa. No sen mä nyt olisin kyllä tienny testaamattakin.

Yksinäisyys on sitä kun ajatustoiminta on jotenki vääristynyttä ja näkee ja kokee asiat eri tavalla mitä muut.

Yksinäisyys on sitä kun tuntuu ettei kukaan ymmärrä.

Yksinäisyys on sitä kun on joskus vähän (tai aika pahastikkin) omissa maailmoissaan.

Yksinäisyys on kalenterin sivut tyhjää täynnä ja yhden ihmisen eväät repussa.

Yksinäisyys on Escortin kulunut kuskin penkki. Ainoa kulunut istuin koko autossa.

Palaa sivulle “Psykoosisairaudet”