HUOM!
Keskustelufoorumi ei korvaa lääkäriapua! Kaikki viestit ovat vain käyttäjien omia mielipiteitä. Muutokset hoitosuunnitelmaan on tehtävä aina oman lääkärin kanssa!
Kriisitilanteessa soita Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelimeen 010 195 202 (päivystää arkisin klo 9.00-07.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00-07.00).

Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

Yleistä keskustelua kaikesta mielenterveysongelmiin liittyvästä. Tänne myös keskustelut sairauksista, joilla ei ole vielä omaa aluetta.
Vieras

Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

ViestiKirjoittaja Vieras » La 15 Loka 2016, 18:21

Oletko kertonut läheisillesi mielenterveysongelmistasi? Vai ylläpidätkö kulissia terveestä elämästä esim. häpeän takia tai säästääksesi heitä ylimääräisiltä huolilta? Miksi näistä asioista on niin vaikea puhua, vaikka yleisesti tiedetään, että puhuminen auttaa?

Kupariperhonen
Viestit: 18
Liittynyt: Ti 04 Loka 2016, 23:22

Re: Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

ViestiKirjoittaja Kupariperhonen » La 15 Loka 2016, 22:51

Kerroin eksälleni kun olimme vielä yhdessä, ja lähimmille muutamalle ystävälleni. Heille puhuminen ei oikeastaan ole ollut sen alun jälkeen hankalaa - kunhan vain ensin sai sanottua, että hei, mulla on nyt tällainen tilanne. Ihan keille tahansa kavereille, hyvillekään, en kuitenkaan osaisi puhua, varmaan juurikin sen häpeän vuoksi ja koska pelkäisin sen muokkaavan jotenkin heidän käsitystään musta. Keväällä töissä kerroin työkavereille suoraan, että olin sairaslomalla työuupumuksen takia.

Äidilleni en ole osannut kertoa mitään muuta kuin että töissä vähän väsytti, jäin sairaslomalle työuupumuksen vuoksi. Äiti on aina ollut mulle tärkeä ja sellainen ihminen jolle olen voinut puhua oikeastaan kaikesta, paitsi omista mielenterveysongelmistani. Äitini oli itsekin masentunut silloin kun mäkin lapsena olin, ja muistan yhden joulun - olisinkohan ollut 11 tai 12 - kun mulla oli aivan sairaan paha olla ja kirjoitin ajatuksiani ylös. En osannut kertoa äidilleni muutoin kuin näyttämällä mitä olin kirjoittanut, ja jos en ihan väärin muista, niin äitini huokaisi ja kysyi pitikö mun nyt tehdä niin. Sen jälkeen mun on ollut todella hankala puhua mistään masennukseen tai ahdistukseen liittyvistä asioista hänelle. En halua samanlaista reaktiota, enkä halua antaa mitään ylimääräisiä huolenaiheita.

haitula
Viestit: 59
Liittynyt: Su 11 Syys 2016, 21:26

Re: Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

ViestiKirjoittaja haitula » La 15 Loka 2016, 23:09

Ehei. Kulisseja tässä kannatellaan. Selitän työntekemättömyyteni ihmisille muilla diagnooseilla, masennuksesta en ole kertonut vanhemmilleni, sisaruksilleni tai lapsilleni mitään. Toinen tyttäreni tietää että käyn psykiatrian polilla juttelemassa, mutta siinä kaikki. Mies tietää, ja jotkut tietyt ihmiset, mutta aika tarkoin varjeltu salaisuus se on.

Tämän takia en esim. voinut lähteä osastollekaan silloin, kun olin pahimmoillani ja sitä minulle suositeltiin moneen kertaan.

tunnevammainen
Viestit: 22
Liittynyt: La 24 Syys 2016, 19:15

Re: Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

ViestiKirjoittaja tunnevammainen » Ma 17 Loka 2016, 1:53

Alussa pidin kulisseja, mutta siinä vaiheessa kun mulle alettiin laitoksessa muut nuoret sanomaan että "jos sulla on noin paha olla, ni tapa ittes" -settiä, ni musta tuli avoimempi syystä että ihmiset tietää loppujen lopuks niin vähän mielenterveysongelmista. Ei osata suhtautua oikein. Mutta nyt oon hyvinki vaitonainen. Mun perheestä kukaan ei tiedä että olin - nimenomaan olin - 271 päivää viiltelemättä, mutta ne päivät meni viemäristä alas. Kukaan niistä ei tiedä, että mä kävin tikkauttaa pari haavaa (vaikka aikasempinaki kertoina ois pitäny). Eikä kukaan mun ystävistä, perheestä tai muista läheisistä tiedä että vietin tän viikonlopun lauantain päivystyksessä vatsahuuhtelussa ja vetämässä hiiliä. Tukihenkilölle kerron, niin myös vanhalle omaohjaajalle. Mutta mun perheelle en todellakaan.
Pessimisti ei pety.

Vieras

Re: Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

ViestiKirjoittaja Vieras » Ma 17 Loka 2016, 17:17

Kuinkahan paljon tuo salailu ja kulissien ylläpito lisää ahdistusta ja huonoa oloa. Luulisi että senkin energian käyttäisi mieluummin toipumiseen ja kuntoutumiseen. Mutta eipä nämä asiat taida olla niin yksinkertaisia, häpeä ja puhumattomuus istuu aika syvässä. Kai se kuuluu suomalaiseen luonteeseen, ettei apua pyydetä, vaan omin voimin on pärjättävä.

haitula
Viestit: 59
Liittynyt: Su 11 Syys 2016, 21:26

Re: Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

ViestiKirjoittaja haitula » Ti 18 Loka 2016, 2:02

Vieras kirjoitti:Kuinkahan paljon tuo salailu ja kulissien ylläpito lisää ahdistusta ja huonoa oloa.


Paljon. Todella paljon. Ja vie voimia valtavasti silloin kun ei mitenkään jaksaisi, mutta kulissien takia on pakko nousta sängystä.

Toisaalta, kulissit myös saa nousemaan sieltä sängystä, mihin muuten tulisi ehkä jämähdettyä lopullisesti.

Vanhempieni osalta tilanne on se, että hyvin huonossa kunnossa oleva äitini ei missään tapauksessa ymmärtäisi mt-diagnoosia ja sieltä tulisi kaikenlaista kakkaa niskaan. Sitä en halua, elämä on ihan tarpeeksi raskasta muutenkin. Isä taas hoitaa äitiä suunnilleen viimeisillä voimillaan, stressaa itsensä jotakuinkin hengiltä tilanteen takia, hänelle en voi lisätä stressiä tällä omalla tilanteellani. Isä ei sen jälkeen varmaan senkään vertaa pyytäisi apua kuin nyt.

Sisko on myös hyvin vahva omissa mielipiteissään ja pienestä asti olen saanut kestää hänen loputonta kiusaamistaan ja vähättelyään. En siis ole koulukiusattu, vaan siskoni kiusaama. Se, ja isäni loputon vaativuus ja äidin erinäiset ongelmat ovatkin varmaan aika pitkälle syynä minun surkeaan itsetuntooni ja ihmissuhdeongelmiini.

hiljaisuudenvankina
Viestit: 27
Liittynyt: Ke 21 Syys 2016, 11:19

Re: Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

ViestiKirjoittaja hiljaisuudenvankina » Ti 18 Loka 2016, 11:52

Koen ettei läheisimmille kannata kertoa... Itse olin vielä lapsi kun sairastuin niin äiti tietää yleisesti
elamahiljaisuudessa.blogspot.fi

haitula
Viestit: 59
Liittynyt: Su 11 Syys 2016, 21:26

Re: Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

ViestiKirjoittaja haitula » Ti 18 Loka 2016, 16:50

hiljaisuudenvankina kirjoitti:Koen ettei läheisimmille kannata kertoa...


Niinkuin edellisessä viestissäni kerroin, olen samaa mieltä. Mutta todellisuudessa tämä on todella surullista. Sillä juuri niiden läheisimpien ihmisten pitäisi olla niitä, joiden kanssa nämäkin asiat voi ja saa jakaa :(

arpinen
Viestit: 12
Liittynyt: Su 18 Syys 2016, 14:22

Re: Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

ViestiKirjoittaja arpinen » To 20 Loka 2016, 20:57

Ensin en kertonut kellekään muille paitsi tyttöystävälleni ja läheisimmille ystävilleni. Äiti tiesi että olin alkanut käymään juttelemassa asiosta, muttei sen tarkemmin ennen kuin tuli puhe lääkityksestä ja luonnollisesti silloin alaikäisenä siitä piti äidin kanssa keskustella. En oikein tiedä vieläkään mitä mieltä olen tästä asiasta, mutta sen jälkeen kun äiti sai tietää hän alkoi kertoa kaikille sukulaisillemme ja oli sitä mieltä että mitä useampi ihminen (suvussa siis) tietää niin sen parempi. En ole tänäkään päivänä ihan selvillä siitä kuinka moni suvussa nyt oikeasti tietää, mutta se on ihan selvä että lähisukulaiset nyt tietävät ainakin (mummot, pappa, äidin ja isän sisarukset). En ehkä vielä silloin alussa olisi ollut valmis olemaan ihan niin avoin, mutta mut tavallaan pakotettiin siihen ja nykyään olen aika avoin asiasta. En tietenkään ihan heti uusille tuttavuuksilleni ala kertoa kaikkea, mutten salailekaan ja pyrin siihen, että vaikka se onkin aika epämukavaa, niin kuljen kesällä lyhyt hihaisissa, vaikka arpeni näkyvätkin. Joskus se ahdistaa enemmän ja joskus vähemmän. Nyt on onneksi tulossa talvi eli ei tarvitse siitäkään asiasta murehtia :lol:
Failed as humans,
turned into ash one by one
and scattered beautifully.

EAP
Viestit: 136
Liittynyt: Ke 15 Maalis 2017, 22:35

Re: Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

ViestiKirjoittaja EAP » Ke 22 Maalis 2017, 23:58

Mitä hävettävää mt-sairauksissa on ? Mulla tulis mieleenkään salaillla lähimmäisiltä tai kavereilta tätä sairautta..Koska tässä ei ole mitään hävettävää..

Vaikka mulla on paranoidinen skitsofrenia ja olen eläkkeellä niin ei hävetä yhtään :mrgreen: Eikö kaikkien ois aika murtaa tabuja näissä asioissa..

Mulla tämä sairaus ei näy yhtään ulos päin olenkin kertonut että ei näy mutta kyllä tuntuu...

En tietenkään joka kadunmiehelle näitä asioita huutele, mut eipä yhtää nolota kertoa jos puheeksi tulee vaikka että missä oot töissä..

Musta on käsittämätöntä että ei edes lähimille kerrota .. Onko silloin joku prosessi itsensä kanssa kesken vai mikä on jutun nimi?

haitula
Viestit: 59
Liittynyt: Su 11 Syys 2016, 21:26

Re: Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

ViestiKirjoittaja haitula » To 23 Maalis 2017, 3:04

EAP kirjoitti:Musta on käsittämätöntä että ei edes lähimille kerrota .. Onko silloin joku prosessi itsensä kanssa kesken vai mikä on jutun nimi?


Älä tuomitse muita omien lähtökohtiesi perusteella. Asiat ei aina ole niin yksioikoisia. Ihmiset ja tilanteet on erilaisia, ja se selviää pieneltä osaltaan jo lukemalla tämän ketjun aiemmat postaukset.

-haitula-

EAP
Viestit: 136
Liittynyt: Ke 15 Maalis 2017, 22:35

Re: Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

ViestiKirjoittaja EAP » To 23 Maalis 2017, 12:10

haitula kirjoitti:
EAP kirjoitti:Musta on käsittämätöntä että ei edes lähimille kerrota .. Onko silloin joku prosessi itsensä kanssa kesken vai mikä on jutun nimi?


Älä tuomitse muita omien lähtökohtiesi perusteella. Asiat ei aina ole niin yksioikoisia. Ihmiset ja tilanteet on erilaisia, ja se selviää pieneltä osaltaan jo lukemalla tämän ketjun aiemmat postaukset.

-haitula-


Joo niin tietenkin ihmisillä erillaisia tilanteita..Mulla ollut tää jo 20 vuotta tää sairaus..Että tästä on tullut jo arkipäiväinen juttu..Mitä kukaan ei kummemin ihmetele..

Ujo piima
Viestit: 5
Liittynyt: Ke 19 Loka 2016, 12:15

Re: Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

ViestiKirjoittaja Ujo piima » To 30 Maalis 2017, 20:45

Miehelle kerroin heti kun jäin siinä samalla sairaslomalle. Siitä se on pikkuhiljaa levinnyt näillä kulmilla. Sisko asuu kauempana, sille kerroin muutaman kk sairasloman jälkeen. Mutta, näin 4v poissa työelämästä olleena, isäni ei tiedä vieläkään. Johtuu eniten siitä, että hänen asenne mua kohtaan on ollut aina vähättelevä ja lisäksi masennus = hullu hänelle ja käytännössä tarkoittaa sitä, että olen yhtä "sekaisin" kuin äitini tai sitten sitä, että en vaan viitsi tehdä töitä.

Ja miksi en ole avoin? Juurikin tuon isäni asenteen vuoksi ja sen vuoksi, että olin hulluksi haukuttu jo silloin kun olin vielä kunnossa. Sattui yritykseen yksi hankala asiakas, joka omat tekonsa peittääkseen päätti haukkua ja mollata, miten vaan keksikin. Tästä lähti vyöry, jonka jälkeen "kaikki" tiesi että olen "hullu" vaikken ollut edes masentunut tuolloin.

rride
Viestit: 24
Liittynyt: Ti 30 Touko 2017, 14:10

Re: Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

ViestiKirjoittaja rride » Ti 30 Touko 2017, 14:44

Oon kertonut, mutta harva terve ihminen ymmärtää, mistä puhun. Lähinnä muiden masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä sairastavien kanssa sitä haluais näistä asioista keskustella, kun tietää ettei tarvii pelätä naurunalaseks tulemista, haukkumista sun muuta paskaa. Kyllä kihlatulle tulee välillä väkisinkin tilitettyä ja itkettyä, miten paskaa tää elämä on ja haluis vaan pois. Tiedän, että se on hänelle rankempaa kuin mikään kuulla, että oma rakas ei halua täällä maan päällä olla. Tukee, lohduttaa ja kannustaa silti parhaansa mukaan, kaikesta huolimatta. Ollaan kuitenkin oltu niin kauan yhdessä, että tässä rupee tietyllä tapaa turtumaan näihin puheisiin. Aikalailla siis normi arkea mun sairauksien puiminen.

Freni
Viestit: 135
Liittynyt: La 10 Helmi 2018, 12:56
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Mielenterveysongelmista kertominen ja puhuminen läheisille

ViestiKirjoittaja Freni » Ma 12 Helmi 2018, 11:11

Ei edes oma äiti tiedä että mulla on skitsofrenia. Eikä veli. Eikä kukaan kavereista. Kai ne välillä ihmettelee että mitä tuo tuossa oikein sekoilee ja säätää elämänsä kanssa mutta se on parempi niin ku se että soittaisivat ambulanssin hakeen jos oon huonossa kunnossa ja sitte joutus taas johonki laitokseen. Tämän takii en aio ikinä kertoa mitään kenellekkään. Just sen takii ettei kukaan voi tehdä musta ilmoitusta kenellekkään psykiatrille että joo, se on taas huonossa kunnossa, tarttisko tehdä jotain? Ei vaan jos mä oonki vähän pois oikeasta niinsanotusti niin eipä sitä kukaan tiedä, ja saan olla rauhassa eikä mun silloin tartte pelätä että viedään psykiatrin juttusille. Eikä tartte pelätä pakkohoitoja ja pakkolääkityksiä. Niin ja siinä on sekin että jos kukaan ei tiedä miten mun asiat oikeesti on niin ne ei voi soitella lääkäreille että hei, se ei syö lääkkeitään. Onhan se raskasta yksin tätä taakkaa kantaa ja joskus huvittais ihan tosissaan psykiatrille kertoo et mitä mulle oikeesti kuuluu. Mä oon vähän hajalla jollakin tavalla.

Palaa sivulle “Yleistä mielenterveysongelmista”